Sopeutuminen

Melkein jo ammattilainen

Toinen viikko töissä ja nyt olen jo aika hyvin perillä mitä pitää tehdä, tosin jos tulee jotain töyssyjä niin joudun vielä kysymään apua. Onneksi muut ovat avuliaita ja koittavat kiireiltään auttaa minkä pystyvät. Suurin ongelma on puhelimessa jutteleminen paikallisten kanssa. Noin puolet heistä ei osaa englantia kunnolla tai sitten kynnys puhua sitä on liian korkea. Eräskin soittaja, heti kuultuaan kenen kanssa juttelee, käy läpi kaikki paikan paikallisten nimet, että ei tarvisi jutella minun kanssa. Riippuen päivästä se voi huvittaa tai jos on pinna tiukalla niin hieman ottaa päähän, kun joutuu toimimaan muiden sihteerinä.

Keskiviikon ruokailu venyi melkein yhteen, onneksi ruoka oli mieleistä. Alkusalaatilla oli taas jotain outoa yrttiä, joka maistuu kitkerältä ja kuumottaa suuta. En ole vielä onnistunut yksilöimään mikä sen aiheuttaa, jokin vihreä riiviö. Lämpimänä ruokana oli uunissa paistettua kananrintafilettä. Ensimmäinen file, minkä kokki antoi, oli ison perunan kokoinen ja ilmeisesti säälittävä ilmeeni sai kokin antamaan toisenkin fileen, joka oli 1½ kertaa isompi mitä ensimmäinen. Ruokalan kokki on iso poikkeus täällä päin: yli viisikymmentä vuotias, mutta puhuu silti hyvää englantia (’yes, this is grilled chicken breast in tomato souse with some grilled vegetables’) ja hän on myös kohtalaisen innostuneen oloinen puhuessaan. Tosin en ole hänen kanssaan puhunut muuta englantia kuin ruokalasanastoa, mutta sillä ääntämisellä uskoisin, että muukin englanti luontuu. Lopulta annos osoittautui niin täyttäväksi, että ’kahvin’ paikka oli vasta puoli viiden jälkeen.

Venäläisiä siellä, venäläisiä täällä.

Ennen viittä oli siis ’kahvin’ paikka, joka täkäläisittäin on melkoinen kokemus (kuten oikeastaan kaikki muukin). Oikeista kahveista on tarjolla ainoastaan espresso ja oikeilla tässä tärkoitetaan että kahvinporot ovat tekemisissä kiehuvan veden kanssa. Täällä on tarjolla kolmen sorttista pikakahvia, Suomessakin tarjolla olevaa murukahvia sekä lisäksi kotimaisen kahvinporojen tapaista jauhetta vahvana ja mietona, jota vain lisätään kuumaan veteen ja jotka ovat aikamoista myrkkyä. Olen kehittänyt systeemin, jossa ensin lämmitetään mikrossa vesi mahdollisimman lämpimäksi (täällä muuten mikroa on rukattu niin että sillä ei voi lämmittää kuin minuutin kerrallaan, minuutin kohdalle on ruuvattu ruuvi, joka estää ilmeisen liikakäytön :) sen jälkeen lisätään hieman eli noin puoli teelusikallista vahvaa jauhekahvia ja sen jälkeen murukahvia sopivasti, että tummuusaste on mieluisa. Sen jälkeen maitoa niin paljon, että sitä voi juoda :D Tätä herkkua tehdessä paikalle tuli työpaikan yövartija, joka alkoi juttelemaan niitä näitä. Selvisi, että hän on kanssa venäläinen tai ainakin hänen tätinsä asuu venäjällä. Valitin siitä, että toimistossa on liian suuri tuuletus. Hän tiedusteli mistä olen ja totesi, että eikö Suomessa ole totuttu kylmään. Koitin selittää, että kylmyys on eri asia kuin niskaan puhaltava ilmastointi. Keskustelu kääntyi ilmaston lämpenemiseen ja hän kauhistui, kun kerroin että viime talvena Suomessa ei ollut juurikaan lunta, ainakaan etelässä. Keskustelu kääntyi kasvihuonekaasuihin, joihin hän totesi nähneensä elokuvan, jossa todettiin lämpenemisen johtuvan pelkästään auringosta. Voisin arvata, että elokuva oli jenkkiläistä tuotantoa ja se latisti keskustelun ilmaston lämpenemisestä alkumetreille. Vaikka suuri osa israelilaisista on venäläisiä, heidän jälkeläisiä tai ainakin näyttää heiltä, ovat näkemykset ja asenteet hyvin jenkkiläisiä.

Haastava iltajumppa (tai sen aloittaminen)

Keskiviikkoiltana kävin salilla, vaikka olin takaisin asunnolla vasta kahdeksan aikoihin. Olin jo kerran aikaisemminkin koittanut päästä salille, mutta se oli lukossa ja oma avaimeni ei sopinut siihen. Varustauduin saliasustukseen ja otin myös tarvikkeet saunaan salin jälkeen ja lähdin koittamaan onneani uudemman kerran. Tälläkään kertaa en päässyt sisään ja mietin, että miten nyt edetä. Pelkkä sauna ei pitkän ja rankan päivän jälkeen innostanut, joten lähdin kysymään vastaanotosta neuvoa. Kun kysyin yövartijalta puhuisiko tämä englantia hän vastasi, että puhunko minä venäjää. Näin ainakin oletin ja totesin, että tietysti hänkin on venäläinen, jotain täällä päin on kyllä aivan riittämiin. Koitin selittää hänelle, että haluaisin päästä ’gymille’ mutta se ei oikein tuottanut tulosta. Seuraavaksi näytin mahtavaa hauistani ja se alkoi tuottaa tulosta. ’Sport’ hän vastasi ja ymmärsi, että en pääse sisään salille, kun näytin avaintani. Hän vertasi sitä kauan omaansa ja suostui lopulta tulemaan alas ja päästämään minut sisään. Hänenkään ensimmäinen avain ei sopinut, mutta toinen aukaisi jo oven. Vaivaantunneiden hymyjen jälkeen pääsin tutustumaan salille. Toisella seinustalla oli pitkä rivi laitteita, päässä pari juoksumattoa ja kuntopyörä ja toisella sivulla painoja ja kaksi riviä puolapuita sekä vesiautomaatti. Sali oli valmiiksi jo nihkeä lämmin, joten hien saaminen ei tuottaisi vaikeuksia. Osa laitteista oli täysin turhia ja ne olisi voinut korvata vapaillapainoilla, mutta silloin täytyisi vekslata painojen kanssa ja eihän salilla voi sellaista ruumiillista rasitusta harrastaa! Onneksi sieltä löytyi yksi puolimittainen tanko ja siihen tarpeeksi painoja. Pari laitetta oli myös käyttökelpoisia ja puolisen tuntia niitä käytettyäni puuskutus oli sitä luokkaa, että oli aika siirtyä saunan puolelle, jonka onneksi olin muistanut käydä laittamassa päälle ennen salille menoa. Kasasin tavarat ja kävin sanomassa vartijalle, että hän voi mennä laittamaan salin oven lukkoon (joskaan en ole varma ymmärsikö hän täysin mitä tarkoitin).

Uutisia Suomesta

Saunan jälkeen tein iltapalaksi Oululaisen jälkiuunisiivuja lähes viimeisillä kinkun siivuilla ja puoli raa’alla tomaatilla sekä seurasin tv:stä brittien uutisia. Mukana oli myös Kauhajoen tapauksen käsittelyä. Töissä jo hieman ehdin lehdistä lukea tilanteesta. Menemättä syvällisempään analyysiin tyydyn toteamaan, että se oli hyvin järkyttävä tapaus. Varsinkin jos Suomessa ollaan menossa saman tyyppiseen kulttuuriin kuin jenkeissä. Ainakin lehdistö on jo pidemmän aikaa tuntunut yhä enemmän ja enemmän keskittyvän pelkkiin julkkis- ja muihin roska ’uutisiin’, joiden uutisarvo on vessapaperin tasoa. Toki on mukavaa, kun näkee lehdestä että pääministeri oli Mommilanjärven souteluissa, mutta hänen kesäpaidan väri, hauiksen koko tai naisystävän maalaishenginen kori eivät välttämättä ole etusivun arvoisia, tai edes muiden ensimmäisen kymmenen. Juorupalstat ovat lehdissä sitä varten ja ainahan on Hymy, joka on nykyään yhdistelmä miestenlehteä, Alibia ja kaikkia muita roskalehtiä. Se siitä ilman sen syvällisempää analyysiä.. :)

Asunto

Asunto vaikutti ensi kaakeleilta kohtalaiselta.

(Olohuone)

Tosin kakun sisuksessa oli hieman petraamista..

Tutustuminen makuuhuoneeseen kertoi, että asunnossa ei ollut tyynyliinoja ja niin peitot kuin pussilakanatkin näyttivät hieman epäilyttäviltä. Täällä on niin kuuma, että peittoja ei tarvitse eli peitot kaappiin ja pelkät pussilakanat käyttöön. Onneksi olin varannut verkkarit mukaan, sillä ne sopivat väliaikaiseksi tyynyliinaksi.

(Toinen kämppiksistäni, tosin molemmat jo edesmenneitä..)

Varsinainen löytö oli ’keittiössä’, joka käsitti yhden ison tiskialtaan, kaksi keittolevyä, mikron ja minibaarin kokoisen jääkaapin, jossa tosin onneksi oli pakastin osa. Sinne mahtuivat juuri kaikki kolme pakettia mukaan ottamaani Oululaisen ruispaloja, joiden laskin kestävän 24 päivää, jos yhden syö päivässä...saa nähdä miten käy.. Aterimet olivat halvimmat mahdolliset, mitkä Ikeasta saa ja varmasti sen takia suuri osa niistä oli jo ruosteessa.

(Mahtava 'keittiö')

Tosin yhdestä kaapista löytämäni kertakäyttöasiavuori saattoi myös osaltaan vaikuttaa asiaan. Ensimmäisenä iltana täällä kävin ostamassa McDonald’sista kanasalaatin ja mukaan saamillani kertakäyttöaterimilla selviydyin ensimmäiset päivät. Seuraavana päivänä otin ’lainaan’ työpaikan ravintolasta parit aterimet, jotka olivat kanssa tosin Ikeasta, mutta ulkoasu oli hieman säädyllisempi kuin asunnon omien. Niillä ajattelin selvitä kolme kuukautta.

(Takapiha.)

Toinen viikonloppu (tuli ja meni)

Perjantai olikin lopulta työpäivä eli toinen viikko oli ensimmäinen kuuden päivän työviikko, mutta ei varmasti viimeinen. Töissä olivat italialainen Raffael, paikallinen työnjohtaja Benny, kiinalnen Sam sekä minä. En tiedä olisiko ravintola ollut auki, mutta Benny halusi käydä hakemassa kaikille leipää ja jotain väliin. Taukotilassa meillä olikin pienoisesti kestit, kun tarjolla oli pitaleipää, patonkia, sämpylää, kylmäsavulohta ja kalkkunaa sekä jotain vihreätä. Sam mässytti tapansa mukaan niin äänekkäästi, että Raffaelkin oikein katsoi kummastuneesti. Ruokailu sujui rattoisasti rupatelleen ja työpäivä ei tuntunut kovin raskaalta vaikka olimme takaisin asunnolla vasta neljän jälkeen. Töistä tullessa kävimme katsomassa Samin kanssa läheisen hotellin tenniskentällä ja kuultuamme, että sinne pääsee myös muut kuin hotellin asukkaat, päätimme kokeilla tunnin tennistä. Samilla oli oma maila, mutta minä vuokrasin paikasta mailan 25shek./tunti. Kentä vuokra oli 80shek,/tunti eli noin 16e. Sam osoittautuikin aikamoiseksi tennishaiksi ja varsinkin hänen syötöt oli tappavia. Hänen ensimmäisen syötön palautus menikin tenniskenttien ulkopuolelle ja muut sain vaivoin palautettua kahdella kädellä. Välillä huidoin ohi koko pallosta tai osuin reunaraudalla palloon, jolloin se kimposi minne sattui. Vajaan puolen tunnin jälkeen kokeilimme pelata. Ensimmäinen erä meni Samille 6-1, mutta toinen oli jo tasaisempi. Sitä johdin jo 1-0 ja 2-1, mutta lopulta ajan puutteen takia kesken jääneen toisen erän hävisin 4-2. Täytyy sanoa, että edellisen ja ainoan aikaisemman kerran tennistä yläasteella pelanneena, en uskonut sen olevan noin vaikeata. Ensinnäkin palloon osuminen ja toiseksi sen sinne saaminen minne haluaa, on kohtalaisen hankalaa. Jokainen voi mennä itse sitä kokeilemaan.

Lauantaiaamusta satoi hetken, mikä toi vähäisen halpotuksen jatkuvaan porotukseen, mutta ei auttanut pyykkejä kuivumaan. Sen sijaan jouduin asettelemaan lakanat ympäri asuntoa kuivamaan. Tämän jälkeen olin viemässä auton avaimia Samille, kun hän kertoi lähtevänsä kahden kaverin kanssa Jaffaan tutustumaan iltapäivästä. Sanoin, että käyn ensin kaupassa ja juon kahvit, ja hän lupasi soittaa ennen kuin he lähtevät. Sam soittikin hieman kolmen jälkeen ja lähdimme kolmen kiinalaisen kanssa tutustumaan pieneen Jaffan ’kaupunkiin’, joka on yksi maailman vanhimmista kaupungeista, mutta jonka moderni Tel Aviv on nielaissut osaksi itseään. Jaffan satamasta lähti myös Joona pakoon Jumalan ohjeita ja päätyi valaan mahaan. Tästä ei satamassa tosin näkynyt mitään merkkiä. Muuten vanha kaupunki on siisti ja hyvässä kunnossa, viimeisimmäksi se on kunnostettu 1963. Paikalla on paljon rihkamakioskeja, jotka myyvät turisteille koruja, tauluja ja muita kädentöitä.

En tiedä ovatko kiinalaiset haluttomia kokeilemaan uusia asioita, mutta Tel Avivissa piti käydä paikallisessa kiinalaiskorttelissa syömässä. Jos joku tietää, mitä ’pork dumpling’ on niin voi paluupostissa kertoa. Kyseessä oli keitettyjä taikinapalloja, joiden sisällä oli possua ja vähä vihanneksia. Varsinainen yllätys oli, että muut kiinalaiset, Edwin ja Jack, eivät mässyttänneet ollenkaan. He tosin vaikuttavat hieman nuoremmilta mitä Sam, joten heille on varmaan opetettu modernimmat pöytätavat kuin Samille. Toki kotimaastakin löytyy mässyttäjiä, joten ei kyse ole pelkästään kiinalaisesta tavasta. Voi olla, että tutustun tällä matkalla enemmän kiinalaiseen kulttuuriin kuin juutalaiseen :)

3. työviikko eli ’lomaviikko’

Kolmas työviikko alko kangerrellen. Perjantaina töihin mennessä huomasin auton pitävän tasaista lonksutusta. Kovemmassa vauhdissa eikä paikallaan ollessa sitä ei juurikaan kuullut, mutta hiljaa ajettaessa sen huomasi. Puolessa välissä töihin tajusin, että tasaisuus johtuu siitä, että ääni tulee renkaasta. Töissä katsoimme Samin kanssa renkaita ja oikeassa takarenkaassa olikin isokantainen ruuvi. Varovainen tökkiminen osoitti sen olevan niin hyvin kiinni, että poistaminen aiheuttaisi vuodon. Päätimme antaa ruuvin olla siinä ja soittaa sunnuntaina autoasioista vastaavalle turvallisuuspäälikölle. Päättelimme, että ruuvi oli tullut renkaaseen asuntolan autotallin ulkopuolelta, johon oli perjantaiaamuna jätetty ilmastointisuodattimen vaihdosta jääneet roinat. Hyvä että aamulla pääsimme tallista ulos. Itse menin sunnuntaina kahteentoista ja Sam kolmee, joten soitin päälikölle töistä hieman kahdentoista jälkeen. Hän ei kuitenkaan vastannut ensimmäisellä yrittämällä vaan vähän myöhemmin ja sanoi soittavansa, kun on tulossa operaattorille katsomaan tilannetta. Samalla operaattorilla oli käynnissä suursiivous paikalle tulevan Israelin Ericssonin johtajan takia. Sunnuntai kun oli viimeinen työpäivä ennen israelilaisten uuttavuotta. Johtajan piti tulla kahdelta ja eiköhän Uri (turvallisuuspäälikkö) soittanutkin viittä vaille kaksi, että hän on paikalla nyt ’tuletko näyttämään rengasta?’. Menin parkkipaikalle ja hän totesi, että meidän on mentävä rengasliikkeeseen korjauttamaan rengas. Menimme lähistöllä olevaan rengasliikkeeseen, jossa renkaasta poistettiin noin kolme senttinen ruuvi. Heti kun se oli poistettu alkoi renkaasta tulla iloisesti suhisten ilmaan. ’Onneksi huomasitte tilanteen ajoissa’ oli Urin ainoa kommentti koko asiasta. Paikkauksessa meni noin puoli tuntia, jonka jälkeen Uri opasti minut takaisin operaattorille ja menin sisälle kuuntelemaan johtajan puheesta loppuosan. Ilmeisesti aina vierasmaalaiset häsläävät, on sitten itse sellainen tai katsoo sellaista. Näin ajattelin, kun tulin kesken puheen huoneeseen. Ei minua kovin pahasti tosin katsottu ja täällä päin on enemmänkin tapa, että ollaan myöhässä tai häslätään, joten ei asia varmastikaan pahemmin ketään haitannut. Puheen jälkeen oli viiniä, omenan siivuja ja hunajaa, johon omenoita dipattiin. Tällä saadaan uudelle vuodelle makea alku. Loppupäivä oli yleistä tohinaa ja osa lähtikin heti puheen, viinin ja leivonnaisten jälkeen kotiinsa. Vierasmaalaiset jäivät loppuksi työpäiväksi hoitamaan asiat. Meille oli vielä merkitty maanantaikin työpäiväksi, tosin puolipäivä, mutta kuitenkin.

Olimme maanantaina töissä jo puoli yhdeksältä koska ’aloitetaan tänään aikaisemmin, että voidaan lopettaa ajoissa..’ Puoli tuntia töissä olon jälkeen vastaava sai postin, että asentajat tulevatkin töihin vasta 11 jälkeen. Aivan mahtavaa! Juttelimme hetken aikaan Samin, Edwinin ja Hamedin (joka on yllätyksekseni iranilainen) kanssa ja kävimme kahvilla. Kerroin, että kävimme Samin kanssa kokeilemassa tennistä ja nyt pitäisi jotain löytää kauppa, että saisin itsellenikin mailan. Hamed kertoi, että lähellä on mall, jossa on varmasti myös urheilukauppa. Samalla hän sanoi, että minun kannattaisi mennä tutustumaan sinne samantien koska töissä ei sillä hetkellä tapahdu mitään. Ostoskeskus olikin viiden minuutin kävelymatkan päässä ja eikä se juurikaan eronnut Suomalaisista vastaavista. Ensimmäinen urheiluliike oli pelkästään vaatteita ja kenkiä, toinen erä- ja retkeilyliike, mutta kolmas myi jo urheiluvälineitä. Sam kertoi ostaneensa oman mailan 500shekelillä eli noin 100e. Omat taitoni huomioonottaen moinen sijoitus ei liiemmin innostanut. Onneks kaupassa oli yksi 250shekelin maila, jonka sopi tarkoitukseeni mainiosti. Loppu ’työpäivä’ ei suurta pinnistystä vaatinut. Päivän aikana asennettiin kolme tukiasemaa, kun normaalina päivänä luku on melkein kymmenkertainen.

Illalla odotin, josko luvassa olisi ollut ilotulitusta, mutta kellon kääntyessä seuraavaan päivään edes naapurista ei kuulunut perinteistä discojumputusta. Toisaalta tällä kantilla jokainen paukautus voisi saada aikaan enemmän ahdistusta kuin riemua. Aamu jatkui samanlaisena, joka puolella hiljaista. Paikalliset kuulema kokoontuvat perheensä pariin ja ottavat takaisin paastokuukauden aikana menettämänsä ravinnolliset nautinnot. Tiistai ja keskiviikko ovat vapaapäiviä, torstai töitä ja sitten onkin viikonloppu. Vielä loman ja viikonlopun suunnitelmat ovat auki, sittenhän sen näkee mitä tekee..