Hiljaisuus on hyvän merkki..?
Menneellä viikolla ei mitään suurempia raportoitavia asioita päässyt tapahtumaan, paitsi elokuvissa käynti. Yksi paikalliseksi siirtynyt suomalainen ja täällä lainalla oleva irlantilainen halusivat käydä katsomassa District 9:n eikä se siinä vaiheessa tuntunut ollenkaan pahalta vaihtoehdolta vaikka en itse elokuvasta mitään tiennytkään. Juoni kuulemma on seuraavanlainen: ”avaruusolennot tulevat maahan, heidät laitetaan slummintyyliseen paikkaan, josta he kuitenkin haluavat lähteä takaisin avaruuteen”. Tässä kuvauksessa juoni ehkä vaikutti köykäiseltä, mutta itse elokuvateatterissa se vasta olikin kuraa! Tiivistetysti voin sanoa, että avaruusolennot, jotka menevät Etelä-Afrikkaan, laitetaan suurinpiirtein samanlaiseen ”majoitukseen” missä mustat siellä ovat tällä hetkellä ja joita pidetään ala-arvoisina on ehkä hieman liian paksua. Elokuva oli niin häiritsevä, että sitä ei voi suositella kenellekään!!
Seuraava elokuva on varpisti turpo-hamsterit vai mikä se olikaan..
Tukka pois ja suu suppuun!
Viikonloppuna sitten ajattelin käydä paikallisessa parturissa ”hieman” siistimässä ulkomuotoa. Optimistisesti ajattelin, että olen selvinnyt samanlaisesta kokemuksesta Turkissakin ja täällä sentä osaisin puhua jonkin verran kieltä, mutta ..
Jos vielä lähemmin joutuisin kokemaan miltä teuraseläimestä tuntuu kyniminen tai karvojen ajelu, menisi siinä varmasti myös henki. Kävin kahdessa parturissa ennen tätä ja molemmat olivat täynnä, joten ”pakon” edessä jouduin menemään tähän ”parturiin”. Mies oli avaamassa liikettään hieman ennen yhtätoista ja ovessa luki, että aukioloajat viikonloppuna klo10-16. Varsin hyvä merkki siis. Kysyin, että joko putiikki on auki ja varmistuksen saaneena menin sisälle. Koitin ehdottaa, että mitasta voisi ottaa hieman alle puolet pois, tämä tuntui menneen perilli sillä hän toisti että ”sivuilta lyhyempi ja päältä pidempi” -malli siis. Saksillaleikkuu-osuus meni mallikkaasti, mutta sähköleikkurin käyttö oli varsin brutaalia. En tiedä onko tyyppi ennen ollut armeijassa tai vankilassa töissä, mutta siinä ei armoa annettu. Samaan hintaan tuli päänahan hieronta ja muutama pikku haava. Lopputuloksena malli on kuin armeijaan menossa olevalla teinillä. Ilmeisesti miespartureilla on vain yksi leikkuumalli..
Seuraavalla kerralla lupaan odottaa kiltisti, kun Hetan Hiuksessa on vapaata!
Kiertoajelua ja rötöksiä
Tästä tointuneena käväisin lenkillä ja lähdimme Samin kanssa keskustaan ruokaostoksille ja päiväkahville. Tosin metron sisäänkäynnin ovella oli henkilökunta kääntämässä ihmisiä pois sieltä, syystä ei oikein saanut selvää, mutta sisään ei päässyt. Koska käsillä oli kesän viimeisiä kauniita ja aurinkoisia päiviä päätimme koittaa miten keskutaan pääsisi bussilla. Ensimmäinen vaihtoehto meni samaan suuntaan kuin metro, joten päätimme ottaa sen. Tämä lähti tietysti hyvin ruotsalaisittain aivan väärään suuntaan ja jouduimme jäämään jo parin pysäkin jälkeen pois odottamaan saman linjan vastakkkaiseen suuntaan menevää autoa. Tässä vaiheessa mieleen tuli (kuten ehkä teillekin) se vaihtoehto, että olisikohan pitänyt kävellä sinne keskustaan? Sinne ei tosiaan olisi ollut kuin reilu puoli tuntia täältä. Noh, arpa oli heitetty ja bussireitti piti saada selville vastaisuuden varalle. Lopulta se tuli ja pääsimmekin kohtalaisen lähelle keskustaa. Siellä aurinkoa ottaessamme kahvilla saimme lopulta selville, että T-Centralissa eli metron keskuspaikassa oli ollut tulipalo ja juuri meidän vihreä linja oli suljettu. Tämä tiesi sitä, että myös paluumatka oli tehtävä jollain vaihtoehtokulkuvälineellä. Ruokakauppaan mennessä huomasimme, että yhdessä toisen numeroisessa bussissa kuin millä tulimme luki myös Fridhemsplan eli koti. Katsoimme miten ja mihin bussi menee ja heureka! sehän kulkee aivan meidän läheltä. Tämä huojensi mieltä ja kaupan sisäänkäyntiä lähestyessä huomasimme kolmen noin kymmenikäisen tytön laulavan kohtalaisen tasaisessa harmoniassa jotain laulua. Kahvilta jäänyt kymmenen kruunun kolikko löysi paremman kodin heidän tyhjästä ”hatusta” ja heidän ilme oli vähättelemättä jos ei Hangon niin ainakin Gotlannin aurinko. Tosin jälkeenpäin ajattelin, että tämähän oli varmasti suuremma luokan rikollisuuden avustamista ja lupaankin olla tästä lähtien antamatta rahaa enää kenellekään! ..paitsi joulupata- ja vaalikeräyksiin..
Muina uutisina voin kertoa, että Oliva on saanut jo toisen oliivin valmiiksi eli ensimmäikseksi tänne ehtineelle voin tarjota välimerellisen fetasalaatin yhdellä oma kypsyttämällä oliivilla! Tosin olivatko ne vihreät oliivit vielä raakoja vai mustat jo pilalle menneitä..? Kuitenkin..salaattia on tarjolla.