Last few weeks it has truly seemed that I’m here more on a holiday then on a business trip (note the correct form since you cannot come to Israel for a work trip without a ton of paper work). I checked from my bookkeeping that during the last three weeks there were six days off – meaning I had three days of work per weeks. Boy it’s hard! But still I look quite pale compared to locals, something I need to pay attention before I come back home.
The most important holiday was Yom Kippur – time to search for yourself and the holy books of Jews. Guess which one I did? Well neither but only since I didn’t have any holy books – I had a book by Kurt Vonnegut – A man without a country (http://en.wikipedia.org/wiki/A_Man_Without_a_Country). Hardly any masterpiece of modern literature and not even among his own books. It was actually the last book that he wrote before dying two years later. But that book didn’t help me much in self search nor was it meant to. During Yom Kippur there was also at least one other who didn’t obey the rules of the holiday. In Acre there was an Arab driving thru the Jewish area and his car got stoned! And naturally the young Arabs wanted to pay back this compliment by burning down Jewish stores. This led to the Jews nearly hanging the driver and a whole week of chaos in the city. The last word from the city is that things are getting slowly back to ‘normal’ there.
There is also some other news to this category. Israel is starting the change to winter time now which means there will be some rain and the degrees drop to around +25. This is actually very nice since there will be some clouds and after the rain the air is fresh. But one night as I was out side about 10 in the evening I heard what at the time though to be a storm – some light and loud bangs. The next evening as I was leaving the office with Hamed (an Iranian guy working here) we noticed the same thing. But now with some distinct gun firing noises. I tried to look from the Israelis’ newspapers what had happened but surprisingly there was nothing even remotely close on them. Finally few days later I read from the Finnish newspapers that in Hebron (a city in the West Bank) the Palestine police/army forces are trying to get the area under their control and arrest the ‘terrorists’ of the Islamize party Hamas. I think that city can be erased from my ‘places to visit’ list.
And since I’m in such a good pace of complaining about everything why stop here! :D
You think that now after a month of driving here I’d be use to the crazy way of driving here but you’re wrong. Now as it’s the winter time and it has rained on few last days the people go crazy on the road. It’s a bit same as the Finns are with foreigners– you may pretend that you’re cool about it but inside you’re freaking out. Well same here but only on the road. The traffic is jammed on intersections and junctions, people change the lane constantly (well that was also before but just wanted to mention that again so you don’t forget it :). And since I’ve become practically Sam’s personal chauffeur (after I told him that I did my army time at the 4th detached motor company) I’ve been doing nearly all of the driving back and forth to work. Take this morning for example – Sam had the car keys but he gave them to me and asked if I could drive since he had a banana! And the best part being that he put the banana to the dashboard and sat calmly next to me the whole ride and took the banana with him to the office. Life is good as long as you have little thing to complain about! That’s my new slogan.
This is all the whining I’m gonna make you bear this time. Until the next and maybe some happier news – your man from the Holy Land!
tiistai 28. lokakuuta 2008
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Lomaa loman perään
Viime päivät ovat menneet enemmän tai vähemmän lomaillessa. Enkä nyt tarkoita töissä vallinnutta suvantovaihetta. Ilmeisesti myös asentajilla on ollut enemmän ja vähemmän lomia, kun asennuksia ei ole liiemmälti ollut. On ainakin pysynyt kotimaan tapahtumat hallussa hesarin ja YLEn kautta :)
Perjantaina (10.10.) kävin kartoittamassa reitin lentokentälle Maijan tuloa varten. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä vajaa 20km ei mennyt ihan puolessa tunnissa. Ensimmäiseksi valitsin tien, jolta ei ollut suoraa opastusta kentälle eli ajoin lentokentäliittymän ohi. Sitten etsin kääntöpaikkaa ja vihdoin pääsin oikealle tielle. Loppumatka kentälle menikin hyvin. 5km ennen kenttää oli jo turvapisteet, joissa puomilla oli vartijat tarkastamassa autot ja kuljettajat sekä hieman niiden jälkeen sotilaat rynnäkkökivääreidensä kanssa. Itse lentokenttä ja parkkipaikka olivat kohtalaisen selkeät.
Ajattelin käydä työpaikan lähellä kaupassa, kun yksi tievaihtoehdoista pois kentältä meni hieman sinne päin. Tosin loppua lähenevä tankki aiheutti hieman hikikarpaloita ohimolla. Läheltä kuitenkin löytyi ’lohikäärme’ eli Ericssonin yhteistyöhuoltoasema ja sain tankattua tankin täyteen. Getziin tosin ei mahtunut kuin 35 litraa vaikka tankissa ei varmasti ollut enää montaa tippaa. Tankkaaminen täällä on suhteellisen helppoa: istuu autossa, avaa tankin ja ojentaa bensakortin :) Tankkauvaihtoehtoja on kaksi, joka täysi tankki tai loput, mitä kortissa on jäljellä. Tietysti voisi tankata itse, mutta seteli/korttilaite on täyttä hepreaa (täällä tuo sanonta pitää erinomaisesti paikkansa :D) ja sisällä asiointi paikallisten kanssa ei liiemmin houkuttele. Paikallisen bensataksan mukaan tankillinen maksoi noin 250 shekeliä eli viitisenkymppiä. Sen jälkeen oli huojentava olo lähteä seikkailemaan pois päin kentältä. Tietysti tie ei vienyt suoraan isommalle tielle vaan päättyi teollisuusalueelle. Mahtava Hertzin karttani ei näyttänyt alueesta juurikaan tietoja, joten takaisin päin pois pääsyä etsimään. Täällä päin opastekyltit ovat tien vasemmassa reunassa kaistojen välissä mainostaulun kokoisia, joista on liian helppo ajaa ohi. Vain isoimmilla teillä opastekyltit ovat tien päällä. Oikea tie löytyi, mutta kauppa oli mennyt jo kiinni retkeillessäni ympäriinsä. Onneksi lähiökauppakeskus on auki joka päivä.
Oletuksena on, että kaikki jotka tänne tulevat, osaavat hepreaa. Täällä on asukkaita yli seitsemän miljoonaa, eli jonkin verran enemmän kuin Suomessa, mutta en pysty kuvittelemaan että Suomessa edes hieman vanhemmat ihmiset alkaisivat suomeksi ulkomaalaisille selvittämään asioita niin kuin täällä on tapana. Eikä tämä ole nähtävinä pelkästään vanhojen keskuudessa. Jerusalemissa käydessämme poliisit, vartijat ja sotilaat olivat kaikki yhtä haluttomia kertomaan mitään englanniksi. Huvittavimmin tämä on tullut esiin työpaikan lähellä kauppakeskuksessa, jossa pari viimeistä kertaa käydessäni on sisään mennessä jokin tuote-esittelijä tullut juttelemaan. Mutta hetki kun kysyy voisiko hän jatkaa englanniksi on saanut vain hymyn ja tyttö on lähtenyt pois. Tai ehkä tuotetta ei sitten ole tarkoitettu ulkomaalaisille... Samaan kategoriaan lukeutuu myös yhtä aina ilonen ja yllätyksellinen postissa käynti. Nyt olen saanut selville, että kortteihin saakin postimerkkejä. Aikaisemmin hyvin huonoa englantia puhunut postinvirkailija tietääkseni kertoi, että merkit tulostetaan jokaiseen korttiin erikseen. Viimeksi siellä käydessäni toinen virkailija myikin merkkejä, tosin niitä viedessäni postikonttorin ulkopuolella ei ollut postilaatikkoa eli jouduin viemään kortit seuraavana postin aukiolopäivänä sisälle konttoriin. Kiitos tästäkin Israel!
Täällä Hertzliassa Yom Kippur sujui rauhallisesti ilman autoja. Kävin yhteänä päivänä vajaalla kolmen tunnin kävelyllä rannalla ja toisena päivänä salilla ja saunassa, kuten on muodostunut tavaksi vapaapäivänä. Hieman pohjoisemmassa, Akkon kaupungissa, eräs arabi oli ajanut läpi juutalaisalueen, josta kimpaantuneena juutalaiset olivat luonnollisesti kivittäneet autoa, johon arabi nuorukaiset olivat vastanneet sytyttämällä juutalaisten kauppoja tuleen. Näin siis juutalaisviestimissä.. Tätä kesti vajaan viikon ja kaupunkiin ilmoitettiin vierailukielto Ericssonin puolesta. Hieman vastaavanlainen tapahtuma oli keskiviikkoiltana (22.10.). Koko päivän oli ollut pilvistä ja illalla koilisella taivaanrannalla näytti välkehtivän aivan kuin ukkonen ja hieman kuului jyrinää. Torstaina olin töissä 12-21 ja töistä lähteissä Hamdin kanssa katselimme jälleen samasta suunnasta tulevaa valojen välkettä ja ihmettelimme, että tuleeko myrsky. Kyseessä olikin hieman erilainen myrsky, sillä hetken päästä kuulimme välkähdysten lomasta myös tulituksen ääniä! Takaisin asunnolle päästyäni katsoin kartasta, että äänet eivät varmaan aivan Libanonin rajalta tulleet koska sinne on noin 150km vaan lähempää länsirannalta. Tosin uutissa ei aiheesta ole mitään mainittu, mutta tuollaista asiaa ei varmasti suuremmin julisteta ympäriinsä.
Onneksi kotimaan uutiset antavat kattavaa tietoa myös lähi-idästä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Satoja+palestiinalaispoliiseja+valvomaan+Hebronia/1135240522733?ref=rss
Viimeisimpiin uutisiin täältä päin kuuluu tieto, että Jorvaksesta on tulossa toinenkin suomalainen samaan projektiin. En näin ollen joudu olemaan koko kolmea kuukautta täysin yksin täällä. En tosin tunne kyseistä henkilöä kovin hyvin, mutta kyllä varmasti jotain juteltavaa löytyy. Ainakin kun saa suomeksi selvittää! Hän on täällä kuusi viikkoa eli lähtee samaan aikaan pois kuin minäkin.
Lisäksi sain yli puhuttua yhden saksalaisen vaihtarikaverin tulemaan tänne vierailulle. Hän on tulossa marraskuun lopussa viikoksi. Eli nyt voikin alkaa jo suunnittelemaan minne reissata. Ainakin Jerusalemissa tarvitsee käydä Temppelivuorella, nyt kun tietää sen aukioloajatkin! :D
Lisäksi niskan jumitus on helpottanut, joko salilla käynnin ansiosta tai loistavan älynväläyksen, jonka sain eräs yö maattuani pitkään sängyssä. Tyynyssä on päässä vetoketju, josta sai kätevästi puolet täytteestä pois ja näin ollen tyyny tuntuu melkein kuin omalta. Välillä ratkaisu on niin yksinkertainen, että sen keksittyä oikein hävettää...
Tässä pari linkkiä, mitkä voivat olla hyödyllisiä. Ensimmäisestä näkee alueen sään ja toisesta kartan Israelista.
http://www.bbc.co.uk/weather/5day.shtml?world=0075&links
http://www.planetware.com/i/map/ISR/state-of-israel-map.jpg
Perjantaina (10.10.) kävin kartoittamassa reitin lentokentälle Maijan tuloa varten. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä vajaa 20km ei mennyt ihan puolessa tunnissa. Ensimmäiseksi valitsin tien, jolta ei ollut suoraa opastusta kentälle eli ajoin lentokentäliittymän ohi. Sitten etsin kääntöpaikkaa ja vihdoin pääsin oikealle tielle. Loppumatka kentälle menikin hyvin. 5km ennen kenttää oli jo turvapisteet, joissa puomilla oli vartijat tarkastamassa autot ja kuljettajat sekä hieman niiden jälkeen sotilaat rynnäkkökivääreidensä kanssa. Itse lentokenttä ja parkkipaikka olivat kohtalaisen selkeät.
Ajattelin käydä työpaikan lähellä kaupassa, kun yksi tievaihtoehdoista pois kentältä meni hieman sinne päin. Tosin loppua lähenevä tankki aiheutti hieman hikikarpaloita ohimolla. Läheltä kuitenkin löytyi ’lohikäärme’ eli Ericssonin yhteistyöhuoltoasema ja sain tankattua tankin täyteen. Getziin tosin ei mahtunut kuin 35 litraa vaikka tankissa ei varmasti ollut enää montaa tippaa. Tankkaaminen täällä on suhteellisen helppoa: istuu autossa, avaa tankin ja ojentaa bensakortin :) Tankkauvaihtoehtoja on kaksi, joka täysi tankki tai loput, mitä kortissa on jäljellä. Tietysti voisi tankata itse, mutta seteli/korttilaite on täyttä hepreaa (täällä tuo sanonta pitää erinomaisesti paikkansa :D) ja sisällä asiointi paikallisten kanssa ei liiemmin houkuttele. Paikallisen bensataksan mukaan tankillinen maksoi noin 250 shekeliä eli viitisenkymppiä. Sen jälkeen oli huojentava olo lähteä seikkailemaan pois päin kentältä. Tietysti tie ei vienyt suoraan isommalle tielle vaan päättyi teollisuusalueelle. Mahtava Hertzin karttani ei näyttänyt alueesta juurikaan tietoja, joten takaisin päin pois pääsyä etsimään. Täällä päin opastekyltit ovat tien vasemmassa reunassa kaistojen välissä mainostaulun kokoisia, joista on liian helppo ajaa ohi. Vain isoimmilla teillä opastekyltit ovat tien päällä. Oikea tie löytyi, mutta kauppa oli mennyt jo kiinni retkeillessäni ympäriinsä. Onneksi lähiökauppakeskus on auki joka päivä.
Oletuksena on, että kaikki jotka tänne tulevat, osaavat hepreaa. Täällä on asukkaita yli seitsemän miljoonaa, eli jonkin verran enemmän kuin Suomessa, mutta en pysty kuvittelemaan että Suomessa edes hieman vanhemmat ihmiset alkaisivat suomeksi ulkomaalaisille selvittämään asioita niin kuin täällä on tapana. Eikä tämä ole nähtävinä pelkästään vanhojen keskuudessa. Jerusalemissa käydessämme poliisit, vartijat ja sotilaat olivat kaikki yhtä haluttomia kertomaan mitään englanniksi. Huvittavimmin tämä on tullut esiin työpaikan lähellä kauppakeskuksessa, jossa pari viimeistä kertaa käydessäni on sisään mennessä jokin tuote-esittelijä tullut juttelemaan. Mutta hetki kun kysyy voisiko hän jatkaa englanniksi on saanut vain hymyn ja tyttö on lähtenyt pois. Tai ehkä tuotetta ei sitten ole tarkoitettu ulkomaalaisille... Samaan kategoriaan lukeutuu myös yhtä aina ilonen ja yllätyksellinen postissa käynti. Nyt olen saanut selville, että kortteihin saakin postimerkkejä. Aikaisemmin hyvin huonoa englantia puhunut postinvirkailija tietääkseni kertoi, että merkit tulostetaan jokaiseen korttiin erikseen. Viimeksi siellä käydessäni toinen virkailija myikin merkkejä, tosin niitä viedessäni postikonttorin ulkopuolella ei ollut postilaatikkoa eli jouduin viemään kortit seuraavana postin aukiolopäivänä sisälle konttoriin. Kiitos tästäkin Israel!
Täällä Hertzliassa Yom Kippur sujui rauhallisesti ilman autoja. Kävin yhteänä päivänä vajaalla kolmen tunnin kävelyllä rannalla ja toisena päivänä salilla ja saunassa, kuten on muodostunut tavaksi vapaapäivänä. Hieman pohjoisemmassa, Akkon kaupungissa, eräs arabi oli ajanut läpi juutalaisalueen, josta kimpaantuneena juutalaiset olivat luonnollisesti kivittäneet autoa, johon arabi nuorukaiset olivat vastanneet sytyttämällä juutalaisten kauppoja tuleen. Näin siis juutalaisviestimissä.. Tätä kesti vajaan viikon ja kaupunkiin ilmoitettiin vierailukielto Ericssonin puolesta. Hieman vastaavanlainen tapahtuma oli keskiviikkoiltana (22.10.). Koko päivän oli ollut pilvistä ja illalla koilisella taivaanrannalla näytti välkehtivän aivan kuin ukkonen ja hieman kuului jyrinää. Torstaina olin töissä 12-21 ja töistä lähteissä Hamdin kanssa katselimme jälleen samasta suunnasta tulevaa valojen välkettä ja ihmettelimme, että tuleeko myrsky. Kyseessä olikin hieman erilainen myrsky, sillä hetken päästä kuulimme välkähdysten lomasta myös tulituksen ääniä! Takaisin asunnolle päästyäni katsoin kartasta, että äänet eivät varmaan aivan Libanonin rajalta tulleet koska sinne on noin 150km vaan lähempää länsirannalta. Tosin uutissa ei aiheesta ole mitään mainittu, mutta tuollaista asiaa ei varmasti suuremmin julisteta ympäriinsä.
Onneksi kotimaan uutiset antavat kattavaa tietoa myös lähi-idästä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Satoja+palestiinalaispoliiseja+valvomaan+Hebronia/1135240522733?ref=rss
Viimeisimpiin uutisiin täältä päin kuuluu tieto, että Jorvaksesta on tulossa toinenkin suomalainen samaan projektiin. En näin ollen joudu olemaan koko kolmea kuukautta täysin yksin täällä. En tosin tunne kyseistä henkilöä kovin hyvin, mutta kyllä varmasti jotain juteltavaa löytyy. Ainakin kun saa suomeksi selvittää! Hän on täällä kuusi viikkoa eli lähtee samaan aikaan pois kuin minäkin.
Lisäksi sain yli puhuttua yhden saksalaisen vaihtarikaverin tulemaan tänne vierailulle. Hän on tulossa marraskuun lopussa viikoksi. Eli nyt voikin alkaa jo suunnittelemaan minne reissata. Ainakin Jerusalemissa tarvitsee käydä Temppelivuorella, nyt kun tietää sen aukioloajatkin! :D
Lisäksi niskan jumitus on helpottanut, joko salilla käynnin ansiosta tai loistavan älynväläyksen, jonka sain eräs yö maattuani pitkään sängyssä. Tyynyssä on päässä vetoketju, josta sai kätevästi puolet täytteestä pois ja näin ollen tyyny tuntuu melkein kuin omalta. Välillä ratkaisu on niin yksinkertainen, että sen keksittyä oikein hävettää...
Tässä pari linkkiä, mitkä voivat olla hyödyllisiä. Ensimmäisestä näkee alueen sään ja toisesta kartan Israelista.
http://www.bbc.co.uk/weather/5day.shtml?world=0075&links
http://www.planetware.com/i/map/ISR/state-of-israel-map.jpg
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Almost a month now!
Yes, as the title so boldly states, I’ve been here nearly a month now. So far it doesn’t seem so bad…maybe the whole three moths will go without any bigger meltdown (and here I don’t mean the weather). Which is, in my opinion, starting to cool down or then I’m getting used to the constant heat. This bizarrely happened at the same time as Israel went to winter time and turned the clock an hour back. Of course the country couldn’t change at the same time as the whole other Europe. So I went to the post to send some cards one hour and 15min too early, thanks for that! But the post woman felt sorry for me and took the cards even when the post office wasn’t open – that’s what I call customer service! After this incident I had lot of time at the Ericsson office to myself since no one else was at work yet. I have to go to the Ericsson office every two week or so since I can’t get a full remote access to the Ericsson intranet and I can’t therefore clean up my Outlook. Talk about mister Murphy’s law..
We had a long weekend as the Israelis celebrated the Yom Kippur. Or I don’t know if you can call it a celebration since you are meant to do some ‘self research’ and you aren’t allowed to drive a car or eat out that day. But lucky for us that Tel Aviv and Hertzlia are some what more liberal areas as my gay co-worker expressed it. But no car for a day no biggie. I went for a walk on the beach for 2½ hours. I don’t want to imagine what a Yom Kippur day would be like in a religious part of the country since even here in the tolerant part there were hardly any people on the beach compared to a normal day when it’s almost hard to walk on there.
I was also at the gym with some locals. Now there’s something that I don’t want to experience again any time soon. They have the air conditioning as well as the TV at maximum. From TV some local music, not that into it, and the air conditioning at below 20 degrees. It’s the same as in the office, the locals put the air conditioning to 15-17 degrees and then they run away. Now that’s something what we in Finland call ‘suoraa vittuilua’. Absolutely no sense in the whole thing. But back to the gym.. There were three locals: an older lady, Flavio Briatore look-alike and his personal trainer. After few moments there came another man and his trainer. They didn’t get the stepper to work and in no time the whole gym was trying to jump start the poor machine. This also typical to Israelis – they are always ready for some ‘balganza’ as they call it here. Everybody is very eager to take part in some fumble even when they don’t have any idea of the possible problem or the solution. But the whole point of this nonsense is that thanks to the air conditioning I have had a soar neck for a week now.
I have added a little task for all, even for the possible foreign readers :) In the part ‘Pieni tehvänpoikanen’ there is a excel sheet of different products that I have bought here so far and their price. The column 2 is the size of the bought product, column 3 is the price per unit (liter/kilo) and in columns 4 to 6 are the prices in Finland, Israel and hopefully German too. I’m not saying that you need to rush to the store on this very minute but if you buy some of these products keep the check and send me the information of you shopping’s. All information will be handled confidently! :D
We had a long weekend as the Israelis celebrated the Yom Kippur. Or I don’t know if you can call it a celebration since you are meant to do some ‘self research’ and you aren’t allowed to drive a car or eat out that day. But lucky for us that Tel Aviv and Hertzlia are some what more liberal areas as my gay co-worker expressed it. But no car for a day no biggie. I went for a walk on the beach for 2½ hours. I don’t want to imagine what a Yom Kippur day would be like in a religious part of the country since even here in the tolerant part there were hardly any people on the beach compared to a normal day when it’s almost hard to walk on there.
I was also at the gym with some locals. Now there’s something that I don’t want to experience again any time soon. They have the air conditioning as well as the TV at maximum. From TV some local music, not that into it, and the air conditioning at below 20 degrees. It’s the same as in the office, the locals put the air conditioning to 15-17 degrees and then they run away. Now that’s something what we in Finland call ‘suoraa vittuilua’. Absolutely no sense in the whole thing. But back to the gym.. There were three locals: an older lady, Flavio Briatore look-alike and his personal trainer. After few moments there came another man and his trainer. They didn’t get the stepper to work and in no time the whole gym was trying to jump start the poor machine. This also typical to Israelis – they are always ready for some ‘balganza’ as they call it here. Everybody is very eager to take part in some fumble even when they don’t have any idea of the possible problem or the solution. But the whole point of this nonsense is that thanks to the air conditioning I have had a soar neck for a week now.
I have added a little task for all, even for the possible foreign readers :) In the part ‘Pieni tehvänpoikanen’ there is a excel sheet of different products that I have bought here so far and their price. The column 2 is the size of the bought product, column 3 is the price per unit (liter/kilo) and in columns 4 to 6 are the prices in Finland, Israel and hopefully German too. I’m not saying that you need to rush to the store on this very minute but if you buy some of these products keep the check and send me the information of you shopping’s. All information will be handled confidently! :D
lauantai 11. lokakuuta 2008
Sekalaisia kuvia..
..joiden olisi pitänyt olla jo aikaisemmissa teksteissä.
(Turvallisuus ennen kaikkea! Näkymä takapihalle alaslaskettavan 'panssarioven' kautta.)
(Näistä esineistä kuvauksen kohteena oli etualalla oleva ruuvi (n.3cm), joka löytyi eräänä aamuna automme takarenkaasta.)
('Samin' kissanpennut norkoilemassa ruokaa. Kissanpoikaset olivat jo täällä, kun Sam tuli ja hän ruokkinut niitä.)
(Seuraavaksi terveellistä ruokailua.. Ensimmäisenä 'Quaker Oats Guy' eli jenkkien Elovena tyttö, hieman vaaleammissa kutreissa tosin. Kaurapuuro ei tosin ole yhtä hyvää ja ainakin tässä maustetussa versiossa on sokeria aivan liiaksi.)
(Salaatin saa täällä McDonaldsista kananrintafileellä ja lohkoperunat mukissa:)
(Kyllä murukahvikin kahvilta näyttää ja toisinaan jopa maistuu, mukana myös voikkari.)
(Turvallisuus ennen kaikkea! Näkymä takapihalle alaslaskettavan 'panssarioven' kautta.)
(Näistä esineistä kuvauksen kohteena oli etualalla oleva ruuvi (n.3cm), joka löytyi eräänä aamuna automme takarenkaasta.)
('Samin' kissanpennut norkoilemassa ruokaa. Kissanpoikaset olivat jo täällä, kun Sam tuli ja hän ruokkinut niitä.)
(Seuraavaksi terveellistä ruokailua.. Ensimmäisenä 'Quaker Oats Guy' eli jenkkien Elovena tyttö, hieman vaaleammissa kutreissa tosin. Kaurapuuro ei tosin ole yhtä hyvää ja ainakin tässä maustetussa versiossa on sokeria aivan liiaksi.)
(Salaatin saa täällä McDonaldsista kananrintafileellä ja lohkoperunat mukissa:)
(Kyllä murukahvikin kahvilta näyttää ja toisinaan jopa maistuu, mukana myös voikkari.)
Melkein jo kuukausi täynnä!
Leppoisan ja hieman löhötyn viikon (viikko numero 3.) jälkeen ajattelin sunnuntaina mennä salille. Tosin avainta en ollut saanut vieläkään, kun isännöitsijä Yossi ei ollut päivän aikana vastannut puhelimeensa. Laitoin Ericssonissa asunnoista vastaavalle Lisalle postia asiasta ja myös vedenkeittimestä, joka vuotaa ja jonka pohjasta on alkanut irrota jotain valkoista töhnää (myöhempi analyysi osoitti, että valkoinen töhnä on kalkkia veden keittämisestä). Vuotaminen vielä menetteli, mutta töhnä ei innosta. Olin maininnut asiasta jo aiemmin Yossille, mutta kerran asiasta huomauttaminen on täällä sama jos ei mainitsisi ollenkaan. Joten keitin vettä alle vuotokohdan tähän asti. Sain Lisalta vastaukseksi, että käy ostamassa keitin ja Yossi antaa rahat takaisin. En tarvinut toista kehoitusta ja kävinkin heti töitten jälkeen ostamassa metallinhohtoisen keittimen. Hyvä niin, sillä seuraavana päivänä Lisa soitti, että Yossi on Saksassa eikä ole siksi vastannut ja olenko jo ostanut vedenkeittimen, sillä Yossilla olisi ollut jossain jemmassa vanha keitin minulle. Sen voin kyllä uskoa! Sanoin, että olin jo ostanut keittimen 55shekelillä, kun budjetti oli 100shek. Nopeat syövät ja niin edelleen..
Mutta takaisin salille. Yossin pitäisi siis toimittaa avain ja maksaa rahat jossain vaiheessa, mutta se ei lämmittänyt siinä vaiheessa, kun pitäisi salille päästä. Olin pyytänyt Hamedilta luvan lähteä töistä hieman aikaisemmin, kun oli hiljaista ja kävin ostamassa sen keittimen. Keitinkin sillä heti kahvivedet ja söin kunnon munatonnikalaleivän ennen salia. Ja katsoin jalkapalloa, jonka olen vihdoinkin saanut toimimaan kohtalaisesti. Voileivän laskettua laitoin sali- ja saunatarvikkeet kuntoon ja menin vastaanottoon pyytämään, että pääsisin salille. Vartija sanoikin, että siellä on jo väkeä. Kolmas kerta toden sanoi, sillä aikaisimmilla kerroilla salilla ei ollut itseni lisäksi ketään. Tosin toisella kerralla siellä kävi joku japanilainen, mutta hänen salikäyntinsä kattoi kävelyn salin päähän ja samantien pois. Päästyäni salille siellä olikin jo kolme paikallista. Ja mistä heidät tunnisti paikallisiksi kysytte..? Tietysti ulkonäöstä, mutta myös siitä, että tuuletus oli säädetty täysille. En ole vielä päässyt selville, miksi täällä ihmisillä on kauhea into pitää tuuletusta täysillä. Tietysti ulkona on kuuma, mutta pienempikin hohotus kyllä piisaisi. Kuten töissä, paikalliset laittavat tuuletuksen noin 15-17 asteeseen täysille ja lähtevät itse karkuun! Ihme touhua. Sitten me muut, eli muualta tulleet, saamme sen niskamme. Tai sitten kyseessä on suora vittuilu :) Ei voi ainakaan valittaa, että paska tai hiki haisisi...
Kuitenkin oletin salilla olevien olevan paikallisia ja puhe lopulta varmisti sen. Kolmikko sisälsi vanhemman rouvan, aivan Flavio Briatoren näköisen vanhahkon miehen ja hänen kuntovalmentajansa. En antanut heidän häiritä vaan menin lämmittelemään ylätaljalla. Tosin lämmittelyn idea meni aivan päin honkia, kun laite on sijoitettu suoraan vastapäätä tuulettimen ritilää ja ensimmäisten toistojen aikana niska meni jumiin! Ilmeisesti paikalliset eivät halua hikoilla salilla. Hieman tuloni jälkeen salille tuli myös kaksi miestä, joista toinen luultavasti oli toisen ’valmentaja’. Tosin molemmat olivat kohtalaisen heikossa kunnossa, mutta tämä valmentaja ei tehnyt mitään, tyytyi vaan näyttämään miten pitäisi tehdä kaverilleen. Ensimmäiseksi heidän piti lämmitellä stepperissä eli porraskävelylaiteessa. (mahtava suomennos :) He eivät kuitenkaan saaneet sitä päälle ja pian koko sali, pois lukien Flavio ja minä, olivat sitä ihmettelemässä. Toinen asia mikä, tuuletuksen lisäksi, paikallisissa ihmetyttää, on taipumus tai suoranainen innostua yleiseen härdelliin tai kuten täällä sitä kutsutaan: ’balaganza’. Porrastuslaite ei kuitenkaan ylivoiman edessä suostunut taipumaan, joten härdelli haihtui ja kaikki jatkoivat treeniään.
Niskan särky on jatkunut jo vajaan viikon, välillä pahempana, välillä lievempänä. Tiistainen sali ei varmasti auttanut tilannetta. Hetkellisesti auttaa, kun lämmittää käsipyyhettä mikrossa hetken ja laittaa sen niskaan. Nyt tarvitsee vain pitää hetki salista taukoa ja toivoa, että jumitus helpottaa.
Mutta takaisin salille. Yossin pitäisi siis toimittaa avain ja maksaa rahat jossain vaiheessa, mutta se ei lämmittänyt siinä vaiheessa, kun pitäisi salille päästä. Olin pyytänyt Hamedilta luvan lähteä töistä hieman aikaisemmin, kun oli hiljaista ja kävin ostamassa sen keittimen. Keitinkin sillä heti kahvivedet ja söin kunnon munatonnikalaleivän ennen salia. Ja katsoin jalkapalloa, jonka olen vihdoinkin saanut toimimaan kohtalaisesti. Voileivän laskettua laitoin sali- ja saunatarvikkeet kuntoon ja menin vastaanottoon pyytämään, että pääsisin salille. Vartija sanoikin, että siellä on jo väkeä. Kolmas kerta toden sanoi, sillä aikaisimmilla kerroilla salilla ei ollut itseni lisäksi ketään. Tosin toisella kerralla siellä kävi joku japanilainen, mutta hänen salikäyntinsä kattoi kävelyn salin päähän ja samantien pois. Päästyäni salille siellä olikin jo kolme paikallista. Ja mistä heidät tunnisti paikallisiksi kysytte..? Tietysti ulkonäöstä, mutta myös siitä, että tuuletus oli säädetty täysille. En ole vielä päässyt selville, miksi täällä ihmisillä on kauhea into pitää tuuletusta täysillä. Tietysti ulkona on kuuma, mutta pienempikin hohotus kyllä piisaisi. Kuten töissä, paikalliset laittavat tuuletuksen noin 15-17 asteeseen täysille ja lähtevät itse karkuun! Ihme touhua. Sitten me muut, eli muualta tulleet, saamme sen niskamme. Tai sitten kyseessä on suora vittuilu :) Ei voi ainakaan valittaa, että paska tai hiki haisisi...
Kuitenkin oletin salilla olevien olevan paikallisia ja puhe lopulta varmisti sen. Kolmikko sisälsi vanhemman rouvan, aivan Flavio Briatoren näköisen vanhahkon miehen ja hänen kuntovalmentajansa. En antanut heidän häiritä vaan menin lämmittelemään ylätaljalla. Tosin lämmittelyn idea meni aivan päin honkia, kun laite on sijoitettu suoraan vastapäätä tuulettimen ritilää ja ensimmäisten toistojen aikana niska meni jumiin! Ilmeisesti paikalliset eivät halua hikoilla salilla. Hieman tuloni jälkeen salille tuli myös kaksi miestä, joista toinen luultavasti oli toisen ’valmentaja’. Tosin molemmat olivat kohtalaisen heikossa kunnossa, mutta tämä valmentaja ei tehnyt mitään, tyytyi vaan näyttämään miten pitäisi tehdä kaverilleen. Ensimmäiseksi heidän piti lämmitellä stepperissä eli porraskävelylaiteessa. (mahtava suomennos :) He eivät kuitenkaan saaneet sitä päälle ja pian koko sali, pois lukien Flavio ja minä, olivat sitä ihmettelemässä. Toinen asia mikä, tuuletuksen lisäksi, paikallisissa ihmetyttää, on taipumus tai suoranainen innostua yleiseen härdelliin tai kuten täällä sitä kutsutaan: ’balaganza’. Porrastuslaite ei kuitenkaan ylivoiman edessä suostunut taipumaan, joten härdelli haihtui ja kaikki jatkoivat treeniään.
Niskan särky on jatkunut jo vajaan viikon, välillä pahempana, välillä lievempänä. Tiistainen sali ei varmasti auttanut tilannetta. Hetkellisesti auttaa, kun lämmittää käsipyyhettä mikrossa hetken ja laittaa sen niskaan. Nyt tarvitsee vain pitää hetki salista taukoa ja toivoa, että jumitus helpottaa.
torstai 9. lokakuuta 2008
Missä Lasse luuraa..
Tässä on karttakuva asuntolasta, jossa tällä hetkellä asun.
Tel Aviv alkaa oikeanpuoleisen kartan alalaidasta ja sinne on 15km.
Punainen T-kirjain näyttää työpaikan sijainnin.
Tenniskenttä on vasemmanpuoleisen kartan ylhäällä keskellä.
This is a map of the suites where I'm currently staying.
Red T on the right map is the place of the office.
Tel Aviv begins at the bottom of the right map.
Tel Aviv alkaa oikeanpuoleisen kartan alalaidasta ja sinne on 15km.
Punainen T-kirjain näyttää työpaikan sijainnin.
Tenniskenttä on vasemmanpuoleisen kartan ylhäällä keskellä.
This is a map of the suites where I'm currently staying.
Red T on the right map is the place of the office.
Tel Aviv begins at the bottom of the right map.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Kuvia Jaffasta
Tässä muutama kuva Jaffan kaupungista.
(Varkaussuojattu limoviikuna.)
(Tel Avivin rantaa.)
(Ei ole Välimerikään hääppöisessä kunnossa.)
(Kenties ristiretken aikainen rakennus..)
(Kuinka sujuu rock'n'roll..ei kun jooga.)
(Sam näyttää kuvauksen mallia.)
(Israelissa liput eivät aivan täyttäisi suomalaisia käyttövaatimuksia.)
(Lippu kuin itse maa - ainaisessa ristiaallokossa.)
(Näkymä Jaffasta Tel Avivin rannalle päin.)
(Ei niin hieno merkki suomalaisuudesta Jaffan puistossa.)
(Vanha ja uusi Jaffa kohtaavat.)
(Jaffan vanhaa osaa.)
(Mallia kiinalaisten poseeraamisesta (Jack) ja valokuvaamisesta (Edwin).)
(Kiinalaisen ravintolan herkkuja: pork dumpling - possunyyttejä.)
(Varkaussuojattu limoviikuna.)
(Tel Avivin rantaa.)
(Ei ole Välimerikään hääppöisessä kunnossa.)
(Kenties ristiretken aikainen rakennus..)
(Kuinka sujuu rock'n'roll..ei kun jooga.)
(Sam näyttää kuvauksen mallia.)
(Israelissa liput eivät aivan täyttäisi suomalaisia käyttövaatimuksia.)
(Lippu kuin itse maa - ainaisessa ristiaallokossa.)
(Näkymä Jaffasta Tel Avivin rannalle päin.)
(Ei niin hieno merkki suomalaisuudesta Jaffan puistossa.)
(Vanha ja uusi Jaffa kohtaavat.)
(Jaffan vanhaa osaa.)
(Mallia kiinalaisten poseeraamisesta (Jack) ja valokuvaamisesta (Edwin).)
(Kiinalaisen ravintolan herkkuja: pork dumpling - possunyyttejä.)
lauantai 4. lokakuuta 2008
Pieni tehvänpoikanen
Hei kaikki!
Ajattelin, jotta tämä ei menisi aivan yksipuoleiseksi tiedonjaoksi, että te lähettäisitte sieltä hintatietoja listan tuotteista.
Näin ollen vertailu olisi nopeampaa ja helpompaa.
Eli olen koonnut listan täältä ostamiani tuotteita (lähinnä ruokaa) ja muuntanut niiden hinnat euroiksi. Te taas Suomessa katsotte vastaavien tuotteiden hinnat annetussa yksikössä (kilo, litra jne).
Tuotteita ei heti tarvitse rynnätä kauppaan hankkimaan vaan jos niitä tulee ostettua voi laskusta katsoa hinnan ja määrän ja lähettää sen sähköpostilla minulle niin lisään sen listaan.
Viikonlopputerveisin!
Ajattelin, jotta tämä ei menisi aivan yksipuoleiseksi tiedonjaoksi, että te lähettäisitte sieltä hintatietoja listan tuotteista.
Näin ollen vertailu olisi nopeampaa ja helpompaa.
Eli olen koonnut listan täältä ostamiani tuotteita (lähinnä ruokaa) ja muuntanut niiden hinnat euroiksi. Te taas Suomessa katsotte vastaavien tuotteiden hinnat annetussa yksikössä (kilo, litra jne).
Tuotteita ei heti tarvitse rynnätä kauppaan hankkimaan vaan jos niitä tulee ostettua voi laskusta katsoa hinnan ja määrän ja lähettää sen sähköpostilla minulle niin lisään sen listaan.
Viikonlopputerveisin!
Getting familiar with Israel
Hei again.
First of all I have to state that it has been very hard week!
On Monday was the New Years Eve and we worked for half day and the two days after that were off. Now on Thursday we work a _whole_ day and tomorrow starts the weekend. After that, three working days and four days long weekend because of the holiest day of Jewish year Jom Kippur. After that there are some odd days off also but not this big scale. Maybe it was bad time for me to come here…? :D
And then the worst part of all. Next week it should be on one day +36 and the second 37 degrees! :( I’m gonna melt..but be nicely tanned while doing so!
Things are starting to go a bit better with the food. Near the office here where we work is a local market which is about 30% cheaper then the one in the marina so I can eat almost as much as back home. Almost al of the texts in the products are Hebrew so I don’t always know what I’m buying but so far no food hazards has occurred. Beer is actually little cheaper then in Finland so I have to enjoy it while I can! In the market 0,5l of Carlsberg is a bit over 1€!! But still I wouldn’t mind to have some Finnish sausages :D But I don’t think that there is much difference if you get your vitamins and energy from the beer or from the meat.. And the food in the restaurant on the first floor is very good. Although, there is some herb that is not that good. It tastes funny and makes your mouth hot. I haven’t identified that one yet but I’m working on it.
I’m getting used to the traffic here. Mostly I’ve been driving to work and back. I’ve been Sam’s chauffeur :) or maybe I have found the räikkönen inside..
First of all I have to state that it has been very hard week!
On Monday was the New Years Eve and we worked for half day and the two days after that were off. Now on Thursday we work a _whole_ day and tomorrow starts the weekend. After that, three working days and four days long weekend because of the holiest day of Jewish year Jom Kippur. After that there are some odd days off also but not this big scale. Maybe it was bad time for me to come here…? :D
And then the worst part of all. Next week it should be on one day +36 and the second 37 degrees! :( I’m gonna melt..but be nicely tanned while doing so!
Things are starting to go a bit better with the food. Near the office here where we work is a local market which is about 30% cheaper then the one in the marina so I can eat almost as much as back home. Almost al of the texts in the products are Hebrew so I don’t always know what I’m buying but so far no food hazards has occurred. Beer is actually little cheaper then in Finland so I have to enjoy it while I can! In the market 0,5l of Carlsberg is a bit over 1€!! But still I wouldn’t mind to have some Finnish sausages :D But I don’t think that there is much difference if you get your vitamins and energy from the beer or from the meat.. And the food in the restaurant on the first floor is very good. Although, there is some herb that is not that good. It tastes funny and makes your mouth hot. I haven’t identified that one yet but I’m working on it.
I’m getting used to the traffic here. Mostly I’ve been driving to work and back. I’ve been Sam’s chauffeur :) or maybe I have found the räikkönen inside..
torstai 2. lokakuuta 2008
Sopeutuminen
Melkein jo ammattilainen
Toinen viikko töissä ja nyt olen jo aika hyvin perillä mitä pitää tehdä, tosin jos tulee jotain töyssyjä niin joudun vielä kysymään apua. Onneksi muut ovat avuliaita ja koittavat kiireiltään auttaa minkä pystyvät. Suurin ongelma on puhelimessa jutteleminen paikallisten kanssa. Noin puolet heistä ei osaa englantia kunnolla tai sitten kynnys puhua sitä on liian korkea. Eräskin soittaja, heti kuultuaan kenen kanssa juttelee, käy läpi kaikki paikan paikallisten nimet, että ei tarvisi jutella minun kanssa. Riippuen päivästä se voi huvittaa tai jos on pinna tiukalla niin hieman ottaa päähän, kun joutuu toimimaan muiden sihteerinä.
Keskiviikon ruokailu venyi melkein yhteen, onneksi ruoka oli mieleistä. Alkusalaatilla oli taas jotain outoa yrttiä, joka maistuu kitkerältä ja kuumottaa suuta. En ole vielä onnistunut yksilöimään mikä sen aiheuttaa, jokin vihreä riiviö. Lämpimänä ruokana oli uunissa paistettua kananrintafilettä. Ensimmäinen file, minkä kokki antoi, oli ison perunan kokoinen ja ilmeisesti säälittävä ilmeeni sai kokin antamaan toisenkin fileen, joka oli 1½ kertaa isompi mitä ensimmäinen. Ruokalan kokki on iso poikkeus täällä päin: yli viisikymmentä vuotias, mutta puhuu silti hyvää englantia (’yes, this is grilled chicken breast in tomato souse with some grilled vegetables’) ja hän on myös kohtalaisen innostuneen oloinen puhuessaan. Tosin en ole hänen kanssaan puhunut muuta englantia kuin ruokalasanastoa, mutta sillä ääntämisellä uskoisin, että muukin englanti luontuu. Lopulta annos osoittautui niin täyttäväksi, että ’kahvin’ paikka oli vasta puoli viiden jälkeen.
Venäläisiä siellä, venäläisiä täällä.
Ennen viittä oli siis ’kahvin’ paikka, joka täkäläisittäin on melkoinen kokemus (kuten oikeastaan kaikki muukin). Oikeista kahveista on tarjolla ainoastaan espresso ja oikeilla tässä tärkoitetaan että kahvinporot ovat tekemisissä kiehuvan veden kanssa. Täällä on tarjolla kolmen sorttista pikakahvia, Suomessakin tarjolla olevaa murukahvia sekä lisäksi kotimaisen kahvinporojen tapaista jauhetta vahvana ja mietona, jota vain lisätään kuumaan veteen ja jotka ovat aikamoista myrkkyä. Olen kehittänyt systeemin, jossa ensin lämmitetään mikrossa vesi mahdollisimman lämpimäksi (täällä muuten mikroa on rukattu niin että sillä ei voi lämmittää kuin minuutin kerrallaan, minuutin kohdalle on ruuvattu ruuvi, joka estää ilmeisen liikakäytön :) sen jälkeen lisätään hieman eli noin puoli teelusikallista vahvaa jauhekahvia ja sen jälkeen murukahvia sopivasti, että tummuusaste on mieluisa. Sen jälkeen maitoa niin paljon, että sitä voi juoda :D Tätä herkkua tehdessä paikalle tuli työpaikan yövartija, joka alkoi juttelemaan niitä näitä. Selvisi, että hän on kanssa venäläinen tai ainakin hänen tätinsä asuu venäjällä. Valitin siitä, että toimistossa on liian suuri tuuletus. Hän tiedusteli mistä olen ja totesi, että eikö Suomessa ole totuttu kylmään. Koitin selittää, että kylmyys on eri asia kuin niskaan puhaltava ilmastointi. Keskustelu kääntyi ilmaston lämpenemiseen ja hän kauhistui, kun kerroin että viime talvena Suomessa ei ollut juurikaan lunta, ainakaan etelässä. Keskustelu kääntyi kasvihuonekaasuihin, joihin hän totesi nähneensä elokuvan, jossa todettiin lämpenemisen johtuvan pelkästään auringosta. Voisin arvata, että elokuva oli jenkkiläistä tuotantoa ja se latisti keskustelun ilmaston lämpenemisestä alkumetreille. Vaikka suuri osa israelilaisista on venäläisiä, heidän jälkeläisiä tai ainakin näyttää heiltä, ovat näkemykset ja asenteet hyvin jenkkiläisiä.
Haastava iltajumppa (tai sen aloittaminen)
Keskiviikkoiltana kävin salilla, vaikka olin takaisin asunnolla vasta kahdeksan aikoihin. Olin jo kerran aikaisemminkin koittanut päästä salille, mutta se oli lukossa ja oma avaimeni ei sopinut siihen. Varustauduin saliasustukseen ja otin myös tarvikkeet saunaan salin jälkeen ja lähdin koittamaan onneani uudemman kerran. Tälläkään kertaa en päässyt sisään ja mietin, että miten nyt edetä. Pelkkä sauna ei pitkän ja rankan päivän jälkeen innostanut, joten lähdin kysymään vastaanotosta neuvoa. Kun kysyin yövartijalta puhuisiko tämä englantia hän vastasi, että puhunko minä venäjää. Näin ainakin oletin ja totesin, että tietysti hänkin on venäläinen, jotain täällä päin on kyllä aivan riittämiin. Koitin selittää hänelle, että haluaisin päästä ’gymille’ mutta se ei oikein tuottanut tulosta. Seuraavaksi näytin mahtavaa hauistani ja se alkoi tuottaa tulosta. ’Sport’ hän vastasi ja ymmärsi, että en pääse sisään salille, kun näytin avaintani. Hän vertasi sitä kauan omaansa ja suostui lopulta tulemaan alas ja päästämään minut sisään. Hänenkään ensimmäinen avain ei sopinut, mutta toinen aukaisi jo oven. Vaivaantunneiden hymyjen jälkeen pääsin tutustumaan salille. Toisella seinustalla oli pitkä rivi laitteita, päässä pari juoksumattoa ja kuntopyörä ja toisella sivulla painoja ja kaksi riviä puolapuita sekä vesiautomaatti. Sali oli valmiiksi jo nihkeä lämmin, joten hien saaminen ei tuottaisi vaikeuksia. Osa laitteista oli täysin turhia ja ne olisi voinut korvata vapaillapainoilla, mutta silloin täytyisi vekslata painojen kanssa ja eihän salilla voi sellaista ruumiillista rasitusta harrastaa! Onneksi sieltä löytyi yksi puolimittainen tanko ja siihen tarpeeksi painoja. Pari laitetta oli myös käyttökelpoisia ja puolisen tuntia niitä käytettyäni puuskutus oli sitä luokkaa, että oli aika siirtyä saunan puolelle, jonka onneksi olin muistanut käydä laittamassa päälle ennen salille menoa. Kasasin tavarat ja kävin sanomassa vartijalle, että hän voi mennä laittamaan salin oven lukkoon (joskaan en ole varma ymmärsikö hän täysin mitä tarkoitin).
Uutisia Suomesta
Saunan jälkeen tein iltapalaksi Oululaisen jälkiuunisiivuja lähes viimeisillä kinkun siivuilla ja puoli raa’alla tomaatilla sekä seurasin tv:stä brittien uutisia. Mukana oli myös Kauhajoen tapauksen käsittelyä. Töissä jo hieman ehdin lehdistä lukea tilanteesta. Menemättä syvällisempään analyysiin tyydyn toteamaan, että se oli hyvin järkyttävä tapaus. Varsinkin jos Suomessa ollaan menossa saman tyyppiseen kulttuuriin kuin jenkeissä. Ainakin lehdistö on jo pidemmän aikaa tuntunut yhä enemmän ja enemmän keskittyvän pelkkiin julkkis- ja muihin roska ’uutisiin’, joiden uutisarvo on vessapaperin tasoa. Toki on mukavaa, kun näkee lehdestä että pääministeri oli Mommilanjärven souteluissa, mutta hänen kesäpaidan väri, hauiksen koko tai naisystävän maalaishenginen kori eivät välttämättä ole etusivun arvoisia, tai edes muiden ensimmäisen kymmenen. Juorupalstat ovat lehdissä sitä varten ja ainahan on Hymy, joka on nykyään yhdistelmä miestenlehteä, Alibia ja kaikkia muita roskalehtiä. Se siitä ilman sen syvällisempää analyysiä.. :)
Asunto
Asunto vaikutti ensi kaakeleilta kohtalaiselta.
(Olohuone)
Tosin kakun sisuksessa oli hieman petraamista..
Tutustuminen makuuhuoneeseen kertoi, että asunnossa ei ollut tyynyliinoja ja niin peitot kuin pussilakanatkin näyttivät hieman epäilyttäviltä. Täällä on niin kuuma, että peittoja ei tarvitse eli peitot kaappiin ja pelkät pussilakanat käyttöön. Onneksi olin varannut verkkarit mukaan, sillä ne sopivat väliaikaiseksi tyynyliinaksi.
(Toinen kämppiksistäni, tosin molemmat jo edesmenneitä..)
Varsinainen löytö oli ’keittiössä’, joka käsitti yhden ison tiskialtaan, kaksi keittolevyä, mikron ja minibaarin kokoisen jääkaapin, jossa tosin onneksi oli pakastin osa. Sinne mahtuivat juuri kaikki kolme pakettia mukaan ottamaani Oululaisen ruispaloja, joiden laskin kestävän 24 päivää, jos yhden syö päivässä...saa nähdä miten käy.. Aterimet olivat halvimmat mahdolliset, mitkä Ikeasta saa ja varmasti sen takia suuri osa niistä oli jo ruosteessa.
(Mahtava 'keittiö')
Tosin yhdestä kaapista löytämäni kertakäyttöasiavuori saattoi myös osaltaan vaikuttaa asiaan. Ensimmäisenä iltana täällä kävin ostamassa McDonald’sista kanasalaatin ja mukaan saamillani kertakäyttöaterimilla selviydyin ensimmäiset päivät. Seuraavana päivänä otin ’lainaan’ työpaikan ravintolasta parit aterimet, jotka olivat kanssa tosin Ikeasta, mutta ulkoasu oli hieman säädyllisempi kuin asunnon omien. Niillä ajattelin selvitä kolme kuukautta.
(Takapiha.)
Toinen viikonloppu (tuli ja meni)
Perjantai olikin lopulta työpäivä eli toinen viikko oli ensimmäinen kuuden päivän työviikko, mutta ei varmasti viimeinen. Töissä olivat italialainen Raffael, paikallinen työnjohtaja Benny, kiinalnen Sam sekä minä. En tiedä olisiko ravintola ollut auki, mutta Benny halusi käydä hakemassa kaikille leipää ja jotain väliin. Taukotilassa meillä olikin pienoisesti kestit, kun tarjolla oli pitaleipää, patonkia, sämpylää, kylmäsavulohta ja kalkkunaa sekä jotain vihreätä. Sam mässytti tapansa mukaan niin äänekkäästi, että Raffaelkin oikein katsoi kummastuneesti. Ruokailu sujui rattoisasti rupatelleen ja työpäivä ei tuntunut kovin raskaalta vaikka olimme takaisin asunnolla vasta neljän jälkeen. Töistä tullessa kävimme katsomassa Samin kanssa läheisen hotellin tenniskentällä ja kuultuamme, että sinne pääsee myös muut kuin hotellin asukkaat, päätimme kokeilla tunnin tennistä. Samilla oli oma maila, mutta minä vuokrasin paikasta mailan 25shek./tunti. Kentä vuokra oli 80shek,/tunti eli noin 16e. Sam osoittautuikin aikamoiseksi tennishaiksi ja varsinkin hänen syötöt oli tappavia. Hänen ensimmäisen syötön palautus menikin tenniskenttien ulkopuolelle ja muut sain vaivoin palautettua kahdella kädellä. Välillä huidoin ohi koko pallosta tai osuin reunaraudalla palloon, jolloin se kimposi minne sattui. Vajaan puolen tunnin jälkeen kokeilimme pelata. Ensimmäinen erä meni Samille 6-1, mutta toinen oli jo tasaisempi. Sitä johdin jo 1-0 ja 2-1, mutta lopulta ajan puutteen takia kesken jääneen toisen erän hävisin 4-2. Täytyy sanoa, että edellisen ja ainoan aikaisemman kerran tennistä yläasteella pelanneena, en uskonut sen olevan noin vaikeata. Ensinnäkin palloon osuminen ja toiseksi sen sinne saaminen minne haluaa, on kohtalaisen hankalaa. Jokainen voi mennä itse sitä kokeilemaan.
Lauantaiaamusta satoi hetken, mikä toi vähäisen halpotuksen jatkuvaan porotukseen, mutta ei auttanut pyykkejä kuivumaan. Sen sijaan jouduin asettelemaan lakanat ympäri asuntoa kuivamaan. Tämän jälkeen olin viemässä auton avaimia Samille, kun hän kertoi lähtevänsä kahden kaverin kanssa Jaffaan tutustumaan iltapäivästä. Sanoin, että käyn ensin kaupassa ja juon kahvit, ja hän lupasi soittaa ennen kuin he lähtevät. Sam soittikin hieman kolmen jälkeen ja lähdimme kolmen kiinalaisen kanssa tutustumaan pieneen Jaffan ’kaupunkiin’, joka on yksi maailman vanhimmista kaupungeista, mutta jonka moderni Tel Aviv on nielaissut osaksi itseään. Jaffan satamasta lähti myös Joona pakoon Jumalan ohjeita ja päätyi valaan mahaan. Tästä ei satamassa tosin näkynyt mitään merkkiä. Muuten vanha kaupunki on siisti ja hyvässä kunnossa, viimeisimmäksi se on kunnostettu 1963. Paikalla on paljon rihkamakioskeja, jotka myyvät turisteille koruja, tauluja ja muita kädentöitä.
En tiedä ovatko kiinalaiset haluttomia kokeilemaan uusia asioita, mutta Tel Avivissa piti käydä paikallisessa kiinalaiskorttelissa syömässä. Jos joku tietää, mitä ’pork dumpling’ on niin voi paluupostissa kertoa. Kyseessä oli keitettyjä taikinapalloja, joiden sisällä oli possua ja vähä vihanneksia. Varsinainen yllätys oli, että muut kiinalaiset, Edwin ja Jack, eivät mässyttänneet ollenkaan. He tosin vaikuttavat hieman nuoremmilta mitä Sam, joten heille on varmaan opetettu modernimmat pöytätavat kuin Samille. Toki kotimaastakin löytyy mässyttäjiä, joten ei kyse ole pelkästään kiinalaisesta tavasta. Voi olla, että tutustun tällä matkalla enemmän kiinalaiseen kulttuuriin kuin juutalaiseen :)
3. työviikko eli ’lomaviikko’
Kolmas työviikko alko kangerrellen. Perjantaina töihin mennessä huomasin auton pitävän tasaista lonksutusta. Kovemmassa vauhdissa eikä paikallaan ollessa sitä ei juurikaan kuullut, mutta hiljaa ajettaessa sen huomasi. Puolessa välissä töihin tajusin, että tasaisuus johtuu siitä, että ääni tulee renkaasta. Töissä katsoimme Samin kanssa renkaita ja oikeassa takarenkaassa olikin isokantainen ruuvi. Varovainen tökkiminen osoitti sen olevan niin hyvin kiinni, että poistaminen aiheuttaisi vuodon. Päätimme antaa ruuvin olla siinä ja soittaa sunnuntaina autoasioista vastaavalle turvallisuuspäälikölle. Päättelimme, että ruuvi oli tullut renkaaseen asuntolan autotallin ulkopuolelta, johon oli perjantaiaamuna jätetty ilmastointisuodattimen vaihdosta jääneet roinat. Hyvä että aamulla pääsimme tallista ulos. Itse menin sunnuntaina kahteentoista ja Sam kolmee, joten soitin päälikölle töistä hieman kahdentoista jälkeen. Hän ei kuitenkaan vastannut ensimmäisellä yrittämällä vaan vähän myöhemmin ja sanoi soittavansa, kun on tulossa operaattorille katsomaan tilannetta. Samalla operaattorilla oli käynnissä suursiivous paikalle tulevan Israelin Ericssonin johtajan takia. Sunnuntai kun oli viimeinen työpäivä ennen israelilaisten uuttavuotta. Johtajan piti tulla kahdelta ja eiköhän Uri (turvallisuuspäälikkö) soittanutkin viittä vaille kaksi, että hän on paikalla nyt ’tuletko näyttämään rengasta?’. Menin parkkipaikalle ja hän totesi, että meidän on mentävä rengasliikkeeseen korjauttamaan rengas. Menimme lähistöllä olevaan rengasliikkeeseen, jossa renkaasta poistettiin noin kolme senttinen ruuvi. Heti kun se oli poistettu alkoi renkaasta tulla iloisesti suhisten ilmaan. ’Onneksi huomasitte tilanteen ajoissa’ oli Urin ainoa kommentti koko asiasta. Paikkauksessa meni noin puoli tuntia, jonka jälkeen Uri opasti minut takaisin operaattorille ja menin sisälle kuuntelemaan johtajan puheesta loppuosan. Ilmeisesti aina vierasmaalaiset häsläävät, on sitten itse sellainen tai katsoo sellaista. Näin ajattelin, kun tulin kesken puheen huoneeseen. Ei minua kovin pahasti tosin katsottu ja täällä päin on enemmänkin tapa, että ollaan myöhässä tai häslätään, joten ei asia varmastikaan pahemmin ketään haitannut. Puheen jälkeen oli viiniä, omenan siivuja ja hunajaa, johon omenoita dipattiin. Tällä saadaan uudelle vuodelle makea alku. Loppupäivä oli yleistä tohinaa ja osa lähtikin heti puheen, viinin ja leivonnaisten jälkeen kotiinsa. Vierasmaalaiset jäivät loppuksi työpäiväksi hoitamaan asiat. Meille oli vielä merkitty maanantaikin työpäiväksi, tosin puolipäivä, mutta kuitenkin.
Olimme maanantaina töissä jo puoli yhdeksältä koska ’aloitetaan tänään aikaisemmin, että voidaan lopettaa ajoissa..’ Puoli tuntia töissä olon jälkeen vastaava sai postin, että asentajat tulevatkin töihin vasta 11 jälkeen. Aivan mahtavaa! Juttelimme hetken aikaan Samin, Edwinin ja Hamedin (joka on yllätyksekseni iranilainen) kanssa ja kävimme kahvilla. Kerroin, että kävimme Samin kanssa kokeilemassa tennistä ja nyt pitäisi jotain löytää kauppa, että saisin itsellenikin mailan. Hamed kertoi, että lähellä on mall, jossa on varmasti myös urheilukauppa. Samalla hän sanoi, että minun kannattaisi mennä tutustumaan sinne samantien koska töissä ei sillä hetkellä tapahdu mitään. Ostoskeskus olikin viiden minuutin kävelymatkan päässä ja eikä se juurikaan eronnut Suomalaisista vastaavista. Ensimmäinen urheiluliike oli pelkästään vaatteita ja kenkiä, toinen erä- ja retkeilyliike, mutta kolmas myi jo urheiluvälineitä. Sam kertoi ostaneensa oman mailan 500shekelillä eli noin 100e. Omat taitoni huomioonottaen moinen sijoitus ei liiemmin innostanut. Onneks kaupassa oli yksi 250shekelin maila, jonka sopi tarkoitukseeni mainiosti. Loppu ’työpäivä’ ei suurta pinnistystä vaatinut. Päivän aikana asennettiin kolme tukiasemaa, kun normaalina päivänä luku on melkein kymmenkertainen.
Illalla odotin, josko luvassa olisi ollut ilotulitusta, mutta kellon kääntyessä seuraavaan päivään edes naapurista ei kuulunut perinteistä discojumputusta. Toisaalta tällä kantilla jokainen paukautus voisi saada aikaan enemmän ahdistusta kuin riemua. Aamu jatkui samanlaisena, joka puolella hiljaista. Paikalliset kuulema kokoontuvat perheensä pariin ja ottavat takaisin paastokuukauden aikana menettämänsä ravinnolliset nautinnot. Tiistai ja keskiviikko ovat vapaapäiviä, torstai töitä ja sitten onkin viikonloppu. Vielä loman ja viikonlopun suunnitelmat ovat auki, sittenhän sen näkee mitä tekee..
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
First few days in Israel
Moikka all!
Here it is almost +30 and the sun is shining a bit too much but otherwise no complaints.
I work at the customer site with two Turkish and Iranians, an Irish and few local guys who are with Ericsson and then here are one to three Pelephone employees. On the RBS site there are locals and some of them don’t like to speak any English. So when they here that it’s me they say every name of the all the locals that are here so they wouldn’t need to talk to me :p You can’t really say that I’m dying on the work pressure here.
Traffic is quite a night mare. Today was the first time that I drove alone and all together drove at all here (if you don’t count the 10min training with the Ericsson security chief). The locals have no sense in how to use the signal sign, it might be on for many hundred meters or then you don’t use it at all. And of course you need to hang on at least two lanes at the same time if the other one would go faster.
Food is expensive, especially the meat. I bought 400gr of ham sausage for 7e! That’s insane and I think that was the last time that I bought ham here. Mostly fish is available and the prize is ok. On the first floor of this building there is a restaurant that serves good food but the prize is 42 shekels which is about 8e. But as you know me (eat like a horse) so it’s still better then to bring my own huge amount of meal to work. (not to mention that I would have to make at the apartment :) And the work day is usually 8.30-18.30 so there is not that much time to make any food.
In the two weeks time from 8.10. to 22.10. almost every day is some Jewish holiday so it was good time to come here. Although we might have to work on some of those days..
But all together so far so good.
Best wishes,
Lasse
Here it is almost +30 and the sun is shining a bit too much but otherwise no complaints.
I work at the customer site with two Turkish and Iranians, an Irish and few local guys who are with Ericsson and then here are one to three Pelephone employees. On the RBS site there are locals and some of them don’t like to speak any English. So when they here that it’s me they say every name of the all the locals that are here so they wouldn’t need to talk to me :p You can’t really say that I’m dying on the work pressure here.
Traffic is quite a night mare. Today was the first time that I drove alone and all together drove at all here (if you don’t count the 10min training with the Ericsson security chief). The locals have no sense in how to use the signal sign, it might be on for many hundred meters or then you don’t use it at all. And of course you need to hang on at least two lanes at the same time if the other one would go faster.
Food is expensive, especially the meat. I bought 400gr of ham sausage for 7e! That’s insane and I think that was the last time that I bought ham here. Mostly fish is available and the prize is ok. On the first floor of this building there is a restaurant that serves good food but the prize is 42 shekels which is about 8e. But as you know me (eat like a horse) so it’s still better then to bring my own huge amount of meal to work. (not to mention that I would have to make at the apartment :) And the work day is usually 8.30-18.30 so there is not that much time to make any food.
In the two weeks time from 8.10. to 22.10. almost every day is some Jewish holiday so it was good time to come here. Although we might have to work on some of those days..
But all together so far so good.
Best wishes,
Lasse
Ensimmäisten päivien kuulumisia
Nyt (kolmas päivä reissussa) on oikeastaan ensimmäinen rauhallinen hetki niin ajattelin hieman jakaa kokemuksia Israelista tähän mennessä. Matkalle lähdössä ei ollut ongelmia, vaikkakin kolme kuukautta suhteellisen kaukana ja vaikeiden kulkuyhteyksien päässä ei liiemmin innostanut. Ensimmäinen lento olikin jo sitten myöhässä, mikä enteili huonoa matkalle.. Lento saapui Wieniin noin puoli tuntia myöhässä ja kun vaihtoon oli aikaa tunti, ei rahanvaihtoon jäänyt oikein aikaa. Suomen päässä kun shekeleitä ei ollut valikoimassa. Tel Avivissa passin tarkastukset ja muut muodollisuudet sujuivat epäilyttävän vaivattomasti, mutta jatkoa seurasi. Olin kohtalaisen hyvissä ajoin odottamassa laukkuja hinalla, mutta meni hetki ja toinen, kävin juomassa vettä ja vaihtamassa rahaa (josta viisi euroa meni käsittelymaksuihin, tervetuloa rahankiskureiden maahan), mutta laukkua ei kuulunut. Tunnin päästä kysyin virkailijalta, joka hoiti kyseistä hihnaa (jokaisella hihnalla oli oma hoitaja, joka korjasi noutamattomat laukut pois) että tuleeko tähän hihnalle enää laukkuja. Hän vastasi, että ei tule ja kehotti kääntymään ’lost and found’ –tiskin puoleen. Ihmisistä, jotka siellä jonottivat, näytti selvältä, että laukkujen hukkuminen on täällä päin suhteellisen yleistä. Tiskiltä sain lapun, joka piti täyttää ja hankkia tullista merkintä, jonka jälkeen sain kuulla, että laukku on Suomessa ja se toimitettaisiin hotelliini seuraavana päivänä. Ei auttanut mikään..sitten vain taksia etsimään. Taksien kanssa tuli olla tarkkana, koska liikkeellä on kuulemma monta pimeää yrittäjää. Oikea taksijono löytyikin, mutta määränpään selvittäminen olikin hieman hankalampaa. Omaan taksiini tietenkin sattui hieman vanhempi kuljettaja, joka ei osannut lukea englantia, mutta oli sitäkin innokkaampi puhumaan sitä. Lopulta hieman nuoremman kuljettajan avulla kohde selvisi ja matka saattoi alkaa. Matkan aikana (n.30min) selvisi että kuljettaja kerää eri maalaisia sikaareita ja tupakkeja sekä pitää Volkswagenista. :) Kysin mistä hotellin läheltä kannattaisi käydä ostamassa vaihtovaatteita ja hän näytti muutaman arabityyppisen basaarin, jossa hinta tulee asiakkaan mukaan ja jota voi tinkiä taitojensa mukaan.
Hotelli oli venäläistyyppinen tai ainakin sen vastaanottovirkailija oli, mutta ihan viihtyisä. Paitsi, että tv:stä ei tullut kuin venäläisiä ohjelmia. ’Paras’ osa hotellista ei ollut sen sisältö vaan sijainti. Kadun toisella puolella oli McDonald’s ja sen vieressä hotellia viistosti vastassa USA:n lähetystö. Eivät ehkä turvallisimmat paikat pyöriä. Hotellille päästyäni soitin paikallisen toimistoon ja kysyin miten/monelta pääsen toimistolle. Sieltä kerrottiin, että kello yhdeksän on sopiva aika ja taksilla pääsee :) kunhan muistaa ottaa kuitin, että saa rahansa takaisin. Vastaanotosta kysyin vielä mistä kannattaisi käydä ostamassa vaatteita ja poika sanoi, että lähellä on ’mall’ jossa on moneltalaista putiikkia myös ’länsimaalaiseen’ makuun, tosin hieman kalliimmalla kuin basaareissa. Olemukseni oli varmasti niin vakuuttava, että hän merkitsi kohteen myös kartalle ja neuvoi mihin suuntaan mennä. Ensin ajattelin mennä koittamaan onnneani basaarista, mutta puolessa välissä totesin, että ostoskeskus voi olla parempi ratkaisu. Sisäänkäynnillä oli vartija, joka katsoi ensin tulijaa ja mahdollisesti ’skannasi’ metallinpaljastimella ja katsoi kaikkien reput/laukut. Farkkukaupasta löytyi t-paita, lyhyt hihainen kauluspaita, boxereita ja sukkia. Kauppa oli ilmeisesti hieman kalliimpi kuin basaarit, koska ostosten hinta oli hieman alle 500 shekeliä, mistä tulee melkein 100 euroa, kurssin ollessa euro = 5.1 shekeliä. Se ei sinällään haitannut, koska ne toivottavasti menevät matkavakuutuksen piikkiin, jos jenkkien suurin vakuuttaja AIG pysyy siihen asti pystyssä, kunnes ehdin tehdä korvaushakemuksen. Paluumatkalla ostin sämpyläkaupasta tunisialaisensämpylän mukaan hotellille, siellä suihkuun ja nukkumaan.
Aamiaiseksi olin ottanut mukaan pikapuuron ja edellisiltana hankin leipää, omenoita, kalkkunaleikettä ja jugurttia. Sitten vastaanotosta tilaamaan taksi ja toimistolle. Kuljettaja tiesi ’kaupungin’ (täkäläisille on tärkeätä, että jokainen pasila ja kallio tunnustetaan omaksi kaupungiksi eikä pelkästään Tel Avivin kaupunginosaksi) mutta ei tarkkaa osotetta. Se ei silti matkaa haitannut, sillä jos ei tarkalleen tiedä missä jokin on, joku varmasti hieman lähempänä kohdetta tietää. Siinä tapauksessa ei muuta kuin ikkuna auki ja kyselemään, oltiin sitten liikennevaloissa, -ympyrässä tai missä vain. Autoista pystyi selvästi päättelemään, että ollaan jossain välimerenmaista. Lommoja oli useammassakin peltilehmässä ja toisissa enemmänkin. Ajokulttuuri on joka kerta tielle mennessä palautettava mieleen ja oltava tarkkana. Täällä voi pitää vilkkua päällä monta sataa metriä ilman, että mitään kaistanvaihtoa tai kääntymistä tapahtuu, mutta harvoin sitä ei käytetä kun oikeasti käännytään johonkin. Toinen silmäänpistä seikka on kaistoilla roikkuminen ja puikkelehtiminen: aina täytyy olla vähintään kahdella kaistalla, jos toinen vetääkin paremmin ja jos pystyy olemaan kolmella samaanaikaan niin aina parempi. Tien päällä kärsivällisyys on nolla. Tietysti osalla on jotain järkeä tielläkin, mutta viidestä taksikuskista omalle kohdalleni on toistaiseksi sattunut yksi ’järkevä’, joka tosin osti liikennevaloissa naapurikaistan ääriuskovan kaiutinautosta cd:n jotain joikaamista ja kusetti antamalla bensakuitin taksikuittina (jonka kuitenkin sain takaisin) mutta liikennetaidoissa ei valittamista, muu tyypistä jääköön sanomatta.. Muutenkin ympäristö ja kulttuurin on hieman kehitysmaista tasoa, vaikka eräs samassa paikassa töissä oleva sanoi, että israelilaiset pitävät itseään länsimaana, ainakin jos verrataan heidän naapureihensa. Pyörä joutuu silti aina polkemaan, on se tuunattu kuinka mopon näköiseksi tahansa. Taloissa maalit ovat lohkeilleet ja halkeamia ei ole viitsitty paikkata. Ympäristö muuten ei ole kauhean sottainen, mutta vihreän nurmikon puuttuminen luo maisemasta likaisen jokapaikkaan tunkevan hiekan muodossa. On täälläkin tietysti kasveja, mutta ei niin vihreitä kuin Suomessa (paitsi uudessa asuntolassa, johon muutin neljäntenä päivänä ja jossa olen ensimmäisessä kerroksessa, jossa on mahtava 10 x 3m nurmikko takapihalla :) muuten asunto on pykälän hotellia huonompi). Palatakseni takaisin päiväjärjestykseen, toimisto lopulta löytyi kiitos ison kyltin talon seinässä. Tosin sisälle pääsy oli suurempi haaste, alatasolla oli jonkin yrityksen lastauslaituri ja ilmeisesti pesula. Hetken aikaa palloiltuani joudun kysymään eräältä paikalliselta mistä toimistolle pääsee. Hän vei minut sisälle hissille ja sanoin, että toiseen kerrokseen. Siellä olikin oma sisäpiha ja käynti toimistolle. Vastaanotosta kysyin Galia, joka tuli hetken kuluttua ja esitteli hieman ympäristöä ja ihmisiä. Sitten oli vuorossa ulkomaalaisista henkilöistä vastaavan puhuttelu: ’saat meiltä puhelimen paikallisella liittymällä, jota tulee pitää päällä ja mukana aina, että voimme tarkastaa missä olet, jos jotain on sattunut lähelläsi’. Tosin seuraavassa lauseessa tuli, että viimeiseen vuoteen ei ole tapahtunut mitään pahempaa, mitä sekin sitten tarkoittaa.. Koska en ollut ottanut mukaan passia ja ajokorttia, en päässyt turvallisuuspäälikön kanssa ajotestiin, koska meille on erään kiinalaisen kaverin kanssa varattu auto käyttöön ja heidän tarvitsee tarkastaa osaako ajaa yleensäkään ja mikä tärkeämpää, osaako ajaa paikallisten keskuudessa. Toimistolla oli myös yksi irlantilainen, puolalaisia ja monia muita.
Kahdentoista aikaan rupesin kyselemään, eikö täällä syödä ollenkaan. Vastaus oli, että ehkä puolen tunnin päästä katsotaan tilannetta tai sitten tilantaan sämpylä toimistolle. Onneksi irkku oli sen verran myötätuntoinen, että hän lähti kahden puolalaisen kanssa opastamaan minua jonnekin pikaruokapaikkaan. Valikoima oli tietysti täyttä hepreaa :) eikä mukanolleet oikein osanneet kertoa mitä ottaa, joten peesasin irkkua ja otin saman minkä hän. Kyseessä oli pitaleivän iso veli, joka väliin tuli vihanneksia, humusta ja jotain epämääräistä lihaa. Leivällä lähti nälkä, mutta se ei ollut niin houkutteleva, että sitä ottaisi toista kertaa jos ei olisi ehdoton pakko. Kuppilassa tutustuin myös toiseen israelilaiseen tapaan. Eräällä vanhemmalla miehellä oli ase puolihuolimattomasti vyön alla, täällä päin se on kuulemma ihan normaalia, joskin viime aikoina sekin on ollut vähentymään päin. Iltapäivästä projektin johtaja tuli tapaamaan ja lähdimme operaattorin tiloihin tutustumaan tuleviin työtovereihini. Tiloissa työskentelee kaksi turkkilaista ja kiinalaista, yksi irlantilainen ja melkein kymmenen paikallista. (en ole vielä päässyt selvyyteen kaikista :) Ensimmäinen työpäivä meni rauhallisesti tutustuen ympäristöön.
(Kaikki on hieman kesken täällä päin.)
Pois pääsin kahden paikallisen kanssa, jotka myös asuivat jossain päin Tel Avivia. Toinen heistä, Robert, oli perinteinen välimerenmaan rasvaluigi, joka keskittyi enemmän ajamisen sijaan ohi vilahtaviin naisiin. Toinen, Yaron, oli hieman hiljaisempi ja hillitympi (ja hieman myöhemmin Yaron kertoikin stuerttipoikaystävästään, joten se siitä :). Ajoimme läpi uskonnollisen alueen, mutta sitä ei juuri tunnistanut siksi. Alueella oli vain hieman muita kaupunginosia enemmän amish-tyyppisesti (pitkään mustaan takkiin ja hattuun, valkoiseen paitaan ja kihariin pulisonkeihin) pukeutuneita miehiä. Lähestyttäessä keskustaa Robert sanoi, että hän jää tässä pian ja me voimme kävellä loput tai ottaa taksin firman piikkiin. Ilmeisesti hän tarkoitti, että minä olisin ottanut sen ja Yaron olisi tullut siivellä, mutta onneksi Yaron ei innostunut ajatuksesta ja näin ollen kävelimme kohti hotellialuetta. Vähän matkan päästä Yaron lähti omille teilleen ja minä jatkoin kohti hotellia. Matkalla näin espanjalaisen bistron, jonka ruokalista vaikutti hyvältä, tavarat huoneeseen ja syömään. Tilasin ranskalaiset (ensimmäiset perunat tällä matkalla) ja kanan. Annos oli riittävä, tosin kana ehkä hieman raaka. Sitten hotellilla suihku ja nukkumaan.
Toimistolla käydessä olin saanut taksilippuja, joilla matkan voi maksaa. Tosin en ollut muistanut tilata illalla taksia ja aamulla, kun soitin saisinko taksin vartin päästä, oli vastaus että 45min. Ei muuta kuin odottamaan. Vajaan tunnin päästä kävin pyytämäsä vastaanotosta josko sieltä tilattaisiin uusi taksi, kun edellistä ei ollut vielä kuulunut. Toinen tuliki reilussa kymmenessä minuutissa. Toimistolla kun valittelin tilannetta kaikki totesivat tyynenä, että ’that’s how it goes’ eli näin se homma etenee. Ruuhkat ovat yhdeksän/kymmenen ja 18-20 aikaan mittavat, aivan kuin kehä kolmonen pahimpina aikoina. Toisena päivänä pääsin jo hieman työstä perille. Yleinen käytöntä täällä päin tuntuu olevan, että ruoka-aika on reilusti kello 12 jälkeen, vaikka moni jonka kanssa olen siitä jutellut on todennut syövänsä mieluusti jo ennen kello 12. Tällä kertaa sain tietää, että rakennuksen alakerrassa on oikea ravinto, joka muistuttaa hieman seisovaapöytää, mutta on hieman kallis eli n. 8e. Lähdin etsimään paikkaa ja talon päästähän se löytyikin, tosin maksaminen ja ruuan valitseminen vaikuttivat sekavalta. Lykkäsin 42 shekeliä kassan vieressä olevalle naiselle ja pyysin saada muovisen kipon, että sain ruuat mukaan, koska ravintola oli aivan täynnä. Ei muuta kun kippoja täyttämään...toinen kippo oli pyöreä n. 400gr hilloastiaa vastaava ja toinen kolmilokeroinen hapankorppupaketin kokoinen astia. Kolmilokeroiseen valitsin porkkanaraastetta, tomaatti-kurkku –mössöä ja paistetetun kalan kyljen. Hillorasian lappasin täyteen riisiä, kipot mukaan ja työpaikalle syömään. Työpaikalla on pieni ’keittiö’ jossa on mikro, espressokeitin ja vesiautomaatti, josta tulee sekä kylmää että ’lämmintä’ (eli haaleaa) vettä, johon paikalliset tosin tekevät kahvinsa/teensä. Itse tietysti lämmitän mikrossa veden ja saan muilta kummaksuvia katseita. Mutta syödessäni kalaa moni ohi menävä huusi ’bon apetit’. Muutenkin täällä päin kummastuttaa tapa, että ensi minuuteista olla parasta kaveria. Hieman jenkkimeininkiä ja se ei oikein istu suomalaiseen m
uottiin. Päivä meni kohtalaisesti ja työrutiineistakin aloin jo päästä hieman perille.
(Ei oma hotellini. :)
Tässä oli ensimmäisen viikon ja matkan alkutapahtumat. Päivittelen tilannetta sitä mukaan, kun jotain tapahtuu. Nyt olen Hertzila Pituachassa tälläisessä asuntolassa. Ja osoite tänne on:
Lasse Hilander
Marina Village AP' 53
Yordai HaYam 1
Hertzlia Pituach
Israel
Terkkuja kaikille tutuille!
(Kuva merenrannan kävelytiestä illalla.)
Hotelli oli venäläistyyppinen tai ainakin sen vastaanottovirkailija oli, mutta ihan viihtyisä. Paitsi, että tv:stä ei tullut kuin venäläisiä ohjelmia. ’Paras’ osa hotellista ei ollut sen sisältö vaan sijainti. Kadun toisella puolella oli McDonald’s ja sen vieressä hotellia viistosti vastassa USA:n lähetystö. Eivät ehkä turvallisimmat paikat pyöriä. Hotellille päästyäni soitin paikallisen toimistoon ja kysyin miten/monelta pääsen toimistolle. Sieltä kerrottiin, että kello yhdeksän on sopiva aika ja taksilla pääsee :) kunhan muistaa ottaa kuitin, että saa rahansa takaisin. Vastaanotosta kysyin vielä mistä kannattaisi käydä ostamassa vaatteita ja poika sanoi, että lähellä on ’mall’ jossa on moneltalaista putiikkia myös ’länsimaalaiseen’ makuun, tosin hieman kalliimmalla kuin basaareissa. Olemukseni oli varmasti niin vakuuttava, että hän merkitsi kohteen myös kartalle ja neuvoi mihin suuntaan mennä. Ensin ajattelin mennä koittamaan onnneani basaarista, mutta puolessa välissä totesin, että ostoskeskus voi olla parempi ratkaisu. Sisäänkäynnillä oli vartija, joka katsoi ensin tulijaa ja mahdollisesti ’skannasi’ metallinpaljastimella ja katsoi kaikkien reput/laukut. Farkkukaupasta löytyi t-paita, lyhyt hihainen kauluspaita, boxereita ja sukkia. Kauppa oli ilmeisesti hieman kalliimpi kuin basaarit, koska ostosten hinta oli hieman alle 500 shekeliä, mistä tulee melkein 100 euroa, kurssin ollessa euro = 5.1 shekeliä. Se ei sinällään haitannut, koska ne toivottavasti menevät matkavakuutuksen piikkiin, jos jenkkien suurin vakuuttaja AIG pysyy siihen asti pystyssä, kunnes ehdin tehdä korvaushakemuksen. Paluumatkalla ostin sämpyläkaupasta tunisialaisensämpylän mukaan hotellille, siellä suihkuun ja nukkumaan.
Aamiaiseksi olin ottanut mukaan pikapuuron ja edellisiltana hankin leipää, omenoita, kalkkunaleikettä ja jugurttia. Sitten vastaanotosta tilaamaan taksi ja toimistolle. Kuljettaja tiesi ’kaupungin’ (täkäläisille on tärkeätä, että jokainen pasila ja kallio tunnustetaan omaksi kaupungiksi eikä pelkästään Tel Avivin kaupunginosaksi) mutta ei tarkkaa osotetta. Se ei silti matkaa haitannut, sillä jos ei tarkalleen tiedä missä jokin on, joku varmasti hieman lähempänä kohdetta tietää. Siinä tapauksessa ei muuta kuin ikkuna auki ja kyselemään, oltiin sitten liikennevaloissa, -ympyrässä tai missä vain. Autoista pystyi selvästi päättelemään, että ollaan jossain välimerenmaista. Lommoja oli useammassakin peltilehmässä ja toisissa enemmänkin. Ajokulttuuri on joka kerta tielle mennessä palautettava mieleen ja oltava tarkkana. Täällä voi pitää vilkkua päällä monta sataa metriä ilman, että mitään kaistanvaihtoa tai kääntymistä tapahtuu, mutta harvoin sitä ei käytetä kun oikeasti käännytään johonkin. Toinen silmäänpistä seikka on kaistoilla roikkuminen ja puikkelehtiminen: aina täytyy olla vähintään kahdella kaistalla, jos toinen vetääkin paremmin ja jos pystyy olemaan kolmella samaanaikaan niin aina parempi. Tien päällä kärsivällisyys on nolla. Tietysti osalla on jotain järkeä tielläkin, mutta viidestä taksikuskista omalle kohdalleni on toistaiseksi sattunut yksi ’järkevä’, joka tosin osti liikennevaloissa naapurikaistan ääriuskovan kaiutinautosta cd:n jotain joikaamista ja kusetti antamalla bensakuitin taksikuittina (jonka kuitenkin sain takaisin) mutta liikennetaidoissa ei valittamista, muu tyypistä jääköön sanomatta.. Muutenkin ympäristö ja kulttuurin on hieman kehitysmaista tasoa, vaikka eräs samassa paikassa töissä oleva sanoi, että israelilaiset pitävät itseään länsimaana, ainakin jos verrataan heidän naapureihensa. Pyörä joutuu silti aina polkemaan, on se tuunattu kuinka mopon näköiseksi tahansa. Taloissa maalit ovat lohkeilleet ja halkeamia ei ole viitsitty paikkata. Ympäristö muuten ei ole kauhean sottainen, mutta vihreän nurmikon puuttuminen luo maisemasta likaisen jokapaikkaan tunkevan hiekan muodossa. On täälläkin tietysti kasveja, mutta ei niin vihreitä kuin Suomessa (paitsi uudessa asuntolassa, johon muutin neljäntenä päivänä ja jossa olen ensimmäisessä kerroksessa, jossa on mahtava 10 x 3m nurmikko takapihalla :) muuten asunto on pykälän hotellia huonompi). Palatakseni takaisin päiväjärjestykseen, toimisto lopulta löytyi kiitos ison kyltin talon seinässä. Tosin sisälle pääsy oli suurempi haaste, alatasolla oli jonkin yrityksen lastauslaituri ja ilmeisesti pesula. Hetken aikaa palloiltuani joudun kysymään eräältä paikalliselta mistä toimistolle pääsee. Hän vei minut sisälle hissille ja sanoin, että toiseen kerrokseen. Siellä olikin oma sisäpiha ja käynti toimistolle. Vastaanotosta kysyin Galia, joka tuli hetken kuluttua ja esitteli hieman ympäristöä ja ihmisiä. Sitten oli vuorossa ulkomaalaisista henkilöistä vastaavan puhuttelu: ’saat meiltä puhelimen paikallisella liittymällä, jota tulee pitää päällä ja mukana aina, että voimme tarkastaa missä olet, jos jotain on sattunut lähelläsi’. Tosin seuraavassa lauseessa tuli, että viimeiseen vuoteen ei ole tapahtunut mitään pahempaa, mitä sekin sitten tarkoittaa.. Koska en ollut ottanut mukaan passia ja ajokorttia, en päässyt turvallisuuspäälikön kanssa ajotestiin, koska meille on erään kiinalaisen kaverin kanssa varattu auto käyttöön ja heidän tarvitsee tarkastaa osaako ajaa yleensäkään ja mikä tärkeämpää, osaako ajaa paikallisten keskuudessa. Toimistolla oli myös yksi irlantilainen, puolalaisia ja monia muita.
Kahdentoista aikaan rupesin kyselemään, eikö täällä syödä ollenkaan. Vastaus oli, että ehkä puolen tunnin päästä katsotaan tilannetta tai sitten tilantaan sämpylä toimistolle. Onneksi irkku oli sen verran myötätuntoinen, että hän lähti kahden puolalaisen kanssa opastamaan minua jonnekin pikaruokapaikkaan. Valikoima oli tietysti täyttä hepreaa :) eikä mukanolleet oikein osanneet kertoa mitä ottaa, joten peesasin irkkua ja otin saman minkä hän. Kyseessä oli pitaleivän iso veli, joka väliin tuli vihanneksia, humusta ja jotain epämääräistä lihaa. Leivällä lähti nälkä, mutta se ei ollut niin houkutteleva, että sitä ottaisi toista kertaa jos ei olisi ehdoton pakko. Kuppilassa tutustuin myös toiseen israelilaiseen tapaan. Eräällä vanhemmalla miehellä oli ase puolihuolimattomasti vyön alla, täällä päin se on kuulemma ihan normaalia, joskin viime aikoina sekin on ollut vähentymään päin. Iltapäivästä projektin johtaja tuli tapaamaan ja lähdimme operaattorin tiloihin tutustumaan tuleviin työtovereihini. Tiloissa työskentelee kaksi turkkilaista ja kiinalaista, yksi irlantilainen ja melkein kymmenen paikallista. (en ole vielä päässyt selvyyteen kaikista :) Ensimmäinen työpäivä meni rauhallisesti tutustuen ympäristöön.
(Kaikki on hieman kesken täällä päin.)Pois pääsin kahden paikallisen kanssa, jotka myös asuivat jossain päin Tel Avivia. Toinen heistä, Robert, oli perinteinen välimerenmaan rasvaluigi, joka keskittyi enemmän ajamisen sijaan ohi vilahtaviin naisiin. Toinen, Yaron, oli hieman hiljaisempi ja hillitympi (ja hieman myöhemmin Yaron kertoikin stuerttipoikaystävästään, joten se siitä :). Ajoimme läpi uskonnollisen alueen, mutta sitä ei juuri tunnistanut siksi. Alueella oli vain hieman muita kaupunginosia enemmän amish-tyyppisesti (pitkään mustaan takkiin ja hattuun, valkoiseen paitaan ja kihariin pulisonkeihin) pukeutuneita miehiä. Lähestyttäessä keskustaa Robert sanoi, että hän jää tässä pian ja me voimme kävellä loput tai ottaa taksin firman piikkiin. Ilmeisesti hän tarkoitti, että minä olisin ottanut sen ja Yaron olisi tullut siivellä, mutta onneksi Yaron ei innostunut ajatuksesta ja näin ollen kävelimme kohti hotellialuetta. Vähän matkan päästä Yaron lähti omille teilleen ja minä jatkoin kohti hotellia. Matkalla näin espanjalaisen bistron, jonka ruokalista vaikutti hyvältä, tavarat huoneeseen ja syömään. Tilasin ranskalaiset (ensimmäiset perunat tällä matkalla) ja kanan. Annos oli riittävä, tosin kana ehkä hieman raaka. Sitten hotellilla suihku ja nukkumaan.
Toimistolla käydessä olin saanut taksilippuja, joilla matkan voi maksaa. Tosin en ollut muistanut tilata illalla taksia ja aamulla, kun soitin saisinko taksin vartin päästä, oli vastaus että 45min. Ei muuta kuin odottamaan. Vajaan tunnin päästä kävin pyytämäsä vastaanotosta josko sieltä tilattaisiin uusi taksi, kun edellistä ei ollut vielä kuulunut. Toinen tuliki reilussa kymmenessä minuutissa. Toimistolla kun valittelin tilannetta kaikki totesivat tyynenä, että ’that’s how it goes’ eli näin se homma etenee. Ruuhkat ovat yhdeksän/kymmenen ja 18-20 aikaan mittavat, aivan kuin kehä kolmonen pahimpina aikoina. Toisena päivänä pääsin jo hieman työstä perille. Yleinen käytöntä täällä päin tuntuu olevan, että ruoka-aika on reilusti kello 12 jälkeen, vaikka moni jonka kanssa olen siitä jutellut on todennut syövänsä mieluusti jo ennen kello 12. Tällä kertaa sain tietää, että rakennuksen alakerrassa on oikea ravinto, joka muistuttaa hieman seisovaapöytää, mutta on hieman kallis eli n. 8e. Lähdin etsimään paikkaa ja talon päästähän se löytyikin, tosin maksaminen ja ruuan valitseminen vaikuttivat sekavalta. Lykkäsin 42 shekeliä kassan vieressä olevalle naiselle ja pyysin saada muovisen kipon, että sain ruuat mukaan, koska ravintola oli aivan täynnä. Ei muuta kun kippoja täyttämään...toinen kippo oli pyöreä n. 400gr hilloastiaa vastaava ja toinen kolmilokeroinen hapankorppupaketin kokoinen astia. Kolmilokeroiseen valitsin porkkanaraastetta, tomaatti-kurkku –mössöä ja paistetetun kalan kyljen. Hillorasian lappasin täyteen riisiä, kipot mukaan ja työpaikalle syömään. Työpaikalla on pieni ’keittiö’ jossa on mikro, espressokeitin ja vesiautomaatti, josta tulee sekä kylmää että ’lämmintä’ (eli haaleaa) vettä, johon paikalliset tosin tekevät kahvinsa/teensä. Itse tietysti lämmitän mikrossa veden ja saan muilta kummaksuvia katseita. Mutta syödessäni kalaa moni ohi menävä huusi ’bon apetit’. Muutenkin täällä päin kummastuttaa tapa, että ensi minuuteista olla parasta kaveria. Hieman jenkkimeininkiä ja se ei oikein istu suomalaiseen m
uottiin. Päivä meni kohtalaisesti ja työrutiineistakin aloin jo päästä hieman perille.(Ei oma hotellini. :)
Tässä oli ensimmäisen viikon ja matkan alkutapahtumat. Päivittelen tilannetta sitä mukaan, kun jotain tapahtuu. Nyt olen Hertzila Pituachassa tälläisessä asuntolassa. Ja osoite tänne on:
Lasse Hilander
Marina Village AP' 53
Yordai HaYam 1
Hertzlia Pituach
Israel
Terkkuja kaikille tutuille!
(Kuva merenrannan kävelytiestä illalla.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)