Hotelli oli venäläistyyppinen tai ainakin sen vastaanottovirkailija oli, mutta ihan viihtyisä. Paitsi, että tv:stä ei tullut kuin venäläisiä ohjelmia. ’Paras’ osa hotellista ei ollut sen sisältö vaan sijainti. Kadun toisella puolella oli McDonald’s ja sen vieressä hotellia viistosti vastassa USA:n lähetystö. Eivät ehkä turvallisimmat paikat pyöriä. Hotellille päästyäni soitin paikallisen toimistoon ja kysyin miten/monelta pääsen toimistolle. Sieltä kerrottiin, että kello yhdeksän on sopiva aika ja taksilla pääsee :) kunhan muistaa ottaa kuitin, että saa rahansa takaisin. Vastaanotosta kysyin vielä mistä kannattaisi käydä ostamassa vaatteita ja poika sanoi, että lähellä on ’mall’ jossa on moneltalaista putiikkia myös ’länsimaalaiseen’ makuun, tosin hieman kalliimmalla kuin basaareissa. Olemukseni oli varmasti niin vakuuttava, että hän merkitsi kohteen myös kartalle ja neuvoi mihin suuntaan mennä. Ensin ajattelin mennä koittamaan onnneani basaarista, mutta puolessa välissä totesin, että ostoskeskus voi olla parempi ratkaisu. Sisäänkäynnillä oli vartija, joka katsoi ensin tulijaa ja mahdollisesti ’skannasi’ metallinpaljastimella ja katsoi kaikkien reput/laukut. Farkkukaupasta löytyi t-paita, lyhyt hihainen kauluspaita, boxereita ja sukkia. Kauppa oli ilmeisesti hieman kalliimpi kuin basaarit, koska ostosten hinta oli hieman alle 500 shekeliä, mistä tulee melkein 100 euroa, kurssin ollessa euro = 5.1 shekeliä. Se ei sinällään haitannut, koska ne toivottavasti menevät matkavakuutuksen piikkiin, jos jenkkien suurin vakuuttaja AIG pysyy siihen asti pystyssä, kunnes ehdin tehdä korvaushakemuksen. Paluumatkalla ostin sämpyläkaupasta tunisialaisensämpylän mukaan hotellille, siellä suihkuun ja nukkumaan.
Aamiaiseksi olin ottanut mukaan pikapuuron ja edellisiltana hankin leipää, omenoita, kalkkunaleikettä ja jugurttia. Sitten vastaanotosta tilaamaan taksi ja toimistolle. Kuljettaja tiesi ’kaupungin’ (täkäläisille on tärkeätä, että jokainen pasila ja kallio tunnustetaan omaksi kaupungiksi eikä pelkästään Tel Avivin kaupunginosaksi) mutta ei tarkkaa osotetta. Se ei silti matkaa haitannut, sillä jos ei tarkalleen tiedä missä jokin on, joku varmasti hieman lähempänä kohdetta tietää. Siinä tapauksessa ei muuta kuin ikkuna auki ja kyselemään, oltiin sitten liikennevaloissa, -ympyrässä tai missä vain. Autoista pystyi selvästi päättelemään, että ollaan jossain välimerenmaista. Lommoja oli useammassakin peltilehmässä ja toisissa enemmänkin. Ajokulttuuri on joka kerta tielle mennessä palautettava mieleen ja oltava tarkkana. Täällä voi pitää vilkkua päällä monta sataa metriä ilman, että mitään kaistanvaihtoa tai kääntymistä tapahtuu, mutta harvoin sitä ei käytetä kun oikeasti käännytään johonkin. Toinen silmäänpistä seikka on kaistoilla roikkuminen ja puikkelehtiminen: aina täytyy olla vähintään kahdella kaistalla, jos toinen vetääkin paremmin ja jos pystyy olemaan kolmella samaanaikaan niin aina parempi. Tien päällä kärsivällisyys on nolla. Tietysti osalla on jotain järkeä tielläkin, mutta viidestä taksikuskista omalle kohdalleni on toistaiseksi sattunut yksi ’järkevä’, joka tosin osti liikennevaloissa naapurikaistan ääriuskovan kaiutinautosta cd:n jotain joikaamista ja kusetti antamalla bensakuitin taksikuittina (jonka kuitenkin sain takaisin) mutta liikennetaidoissa ei valittamista, muu tyypistä jääköön sanomatta.. Muutenkin ympäristö ja kulttuurin on hieman kehitysmaista tasoa, vaikka eräs samassa paikassa töissä oleva sanoi, että israelilaiset pitävät itseään länsimaana, ainakin jos verrataan heidän naapureihensa. Pyörä joutuu silti aina polkemaan, on se tuunattu kuinka mopon näköiseksi tahansa. Taloissa maalit ovat lohkeilleet ja halkeamia ei ole viitsitty paikkata. Ympäristö muuten ei ole kauhean sottainen, mutta vihreän nurmikon puuttuminen luo maisemasta likaisen jokapaikkaan tunkevan hiekan muodossa. On täälläkin tietysti kasveja, mutta ei niin vihreitä kuin Suomessa (paitsi uudessa asuntolassa, johon muutin neljäntenä päivänä ja jossa olen ensimmäisessä kerroksessa, jossa on mahtava 10 x 3m nurmikko takapihalla :) muuten asunto on pykälän hotellia huonompi). Palatakseni takaisin päiväjärjestykseen, toimisto lopulta löytyi kiitos ison kyltin talon seinässä. Tosin sisälle pääsy oli suurempi haaste, alatasolla oli jonkin yrityksen lastauslaituri ja ilmeisesti pesula. Hetken aikaa palloiltuani joudun kysymään eräältä paikalliselta mistä toimistolle pääsee. Hän vei minut sisälle hissille ja sanoin, että toiseen kerrokseen. Siellä olikin oma sisäpiha ja käynti toimistolle. Vastaanotosta kysyin Galia, joka tuli hetken kuluttua ja esitteli hieman ympäristöä ja ihmisiä. Sitten oli vuorossa ulkomaalaisista henkilöistä vastaavan puhuttelu: ’saat meiltä puhelimen paikallisella liittymällä, jota tulee pitää päällä ja mukana aina, että voimme tarkastaa missä olet, jos jotain on sattunut lähelläsi’. Tosin seuraavassa lauseessa tuli, että viimeiseen vuoteen ei ole tapahtunut mitään pahempaa, mitä sekin sitten tarkoittaa.. Koska en ollut ottanut mukaan passia ja ajokorttia, en päässyt turvallisuuspäälikön kanssa ajotestiin, koska meille on erään kiinalaisen kaverin kanssa varattu auto käyttöön ja heidän tarvitsee tarkastaa osaako ajaa yleensäkään ja mikä tärkeämpää, osaako ajaa paikallisten keskuudessa. Toimistolla oli myös yksi irlantilainen, puolalaisia ja monia muita.
Kahdentoista aikaan rupesin kyselemään, eikö täällä syödä ollenkaan. Vastaus oli, että ehkä puolen tunnin päästä katsotaan tilannetta tai sitten tilantaan sämpylä toimistolle. Onneksi irkku oli sen verran myötätuntoinen, että hän lähti kahden puolalaisen kanssa opastamaan minua jonnekin pikaruokapaikkaan. Valikoima oli tietysti täyttä hepreaa :) eikä mukanolleet oikein osanneet kertoa mitä ottaa, joten peesasin irkkua ja otin saman minkä hän. Kyseessä oli pitaleivän iso veli, joka väliin tuli vihanneksia, humusta ja jotain epämääräistä lihaa. Leivällä lähti nälkä, mutta se ei ollut niin houkutteleva, että sitä ottaisi toista kertaa jos ei olisi ehdoton pakko. Kuppilassa tutustuin myös toiseen israelilaiseen tapaan. Eräällä vanhemmalla miehellä oli ase puolihuolimattomasti vyön alla, täällä päin se on kuulemma ihan normaalia, joskin viime aikoina sekin on ollut vähentymään päin. Iltapäivästä projektin johtaja tuli tapaamaan ja lähdimme operaattorin tiloihin tutustumaan tuleviin työtovereihini. Tiloissa työskentelee kaksi turkkilaista ja kiinalaista, yksi irlantilainen ja melkein kymmenen paikallista. (en ole vielä päässyt selvyyteen kaikista :) Ensimmäinen työpäivä meni rauhallisesti tutustuen ympäristöön.
(Kaikki on hieman kesken täällä päin.)Pois pääsin kahden paikallisen kanssa, jotka myös asuivat jossain päin Tel Avivia. Toinen heistä, Robert, oli perinteinen välimerenmaan rasvaluigi, joka keskittyi enemmän ajamisen sijaan ohi vilahtaviin naisiin. Toinen, Yaron, oli hieman hiljaisempi ja hillitympi (ja hieman myöhemmin Yaron kertoikin stuerttipoikaystävästään, joten se siitä :). Ajoimme läpi uskonnollisen alueen, mutta sitä ei juuri tunnistanut siksi. Alueella oli vain hieman muita kaupunginosia enemmän amish-tyyppisesti (pitkään mustaan takkiin ja hattuun, valkoiseen paitaan ja kihariin pulisonkeihin) pukeutuneita miehiä. Lähestyttäessä keskustaa Robert sanoi, että hän jää tässä pian ja me voimme kävellä loput tai ottaa taksin firman piikkiin. Ilmeisesti hän tarkoitti, että minä olisin ottanut sen ja Yaron olisi tullut siivellä, mutta onneksi Yaron ei innostunut ajatuksesta ja näin ollen kävelimme kohti hotellialuetta. Vähän matkan päästä Yaron lähti omille teilleen ja minä jatkoin kohti hotellia. Matkalla näin espanjalaisen bistron, jonka ruokalista vaikutti hyvältä, tavarat huoneeseen ja syömään. Tilasin ranskalaiset (ensimmäiset perunat tällä matkalla) ja kanan. Annos oli riittävä, tosin kana ehkä hieman raaka. Sitten hotellilla suihku ja nukkumaan.
Toimistolla käydessä olin saanut taksilippuja, joilla matkan voi maksaa. Tosin en ollut muistanut tilata illalla taksia ja aamulla, kun soitin saisinko taksin vartin päästä, oli vastaus että 45min. Ei muuta kuin odottamaan. Vajaan tunnin päästä kävin pyytämäsä vastaanotosta josko sieltä tilattaisiin uusi taksi, kun edellistä ei ollut vielä kuulunut. Toinen tuliki reilussa kymmenessä minuutissa. Toimistolla kun valittelin tilannetta kaikki totesivat tyynenä, että ’that’s how it goes’ eli näin se homma etenee. Ruuhkat ovat yhdeksän/kymmenen ja 18-20 aikaan mittavat, aivan kuin kehä kolmonen pahimpina aikoina. Toisena päivänä pääsin jo hieman työstä perille. Yleinen käytöntä täällä päin tuntuu olevan, että ruoka-aika on reilusti kello 12 jälkeen, vaikka moni jonka kanssa olen siitä jutellut on todennut syövänsä mieluusti jo ennen kello 12. Tällä kertaa sain tietää, että rakennuksen alakerrassa on oikea ravinto, joka muistuttaa hieman seisovaapöytää, mutta on hieman kallis eli n. 8e. Lähdin etsimään paikkaa ja talon päästähän se löytyikin, tosin maksaminen ja ruuan valitseminen vaikuttivat sekavalta. Lykkäsin 42 shekeliä kassan vieressä olevalle naiselle ja pyysin saada muovisen kipon, että sain ruuat mukaan, koska ravintola oli aivan täynnä. Ei muuta kun kippoja täyttämään...toinen kippo oli pyöreä n. 400gr hilloastiaa vastaava ja toinen kolmilokeroinen hapankorppupaketin kokoinen astia. Kolmilokeroiseen valitsin porkkanaraastetta, tomaatti-kurkku –mössöä ja paistetetun kalan kyljen. Hillorasian lappasin täyteen riisiä, kipot mukaan ja työpaikalle syömään. Työpaikalla on pieni ’keittiö’ jossa on mikro, espressokeitin ja vesiautomaatti, josta tulee sekä kylmää että ’lämmintä’ (eli haaleaa) vettä, johon paikalliset tosin tekevät kahvinsa/teensä. Itse tietysti lämmitän mikrossa veden ja saan muilta kummaksuvia katseita. Mutta syödessäni kalaa moni ohi menävä huusi ’bon apetit’. Muutenkin täällä päin kummastuttaa tapa, että ensi minuuteista olla parasta kaveria. Hieman jenkkimeininkiä ja se ei oikein istu suomalaiseen m
uottiin. Päivä meni kohtalaisesti ja työrutiineistakin aloin jo päästä hieman perille.(Ei oma hotellini. :)
Tässä oli ensimmäisen viikon ja matkan alkutapahtumat. Päivittelen tilannetta sitä mukaan, kun jotain tapahtuu. Nyt olen Hertzila Pituachassa tälläisessä asuntolassa. Ja osoite tänne on:
Lasse Hilander
Marina Village AP' 53
Yordai HaYam 1
Hertzlia Pituach
Israel
Terkkuja kaikille tutuille!
(Kuva merenrannan kävelytiestä illalla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti