Paikallinen talvi ei oikein saanut missään vaiheessa tuulta allensa vaan jäi viikon mittaiseksi lumi/räntä/sohjojaksoksi, ainakin täällä pääkaupungin leveysasteilla. Pohjoisessa Skotlannin seuduilla on vielä näinä päivinäkin sadellut aina toisinaan lunta. Pakkasta ei ollut kuin hyvin harvoin, lähinnä öisin. Talvirenkaita täällä ei tietenkään ole, vaan joka ”keliin sopivat” kummit, jotka eivät kuulemma sovi oikeastaan mihinkään keliin. Yllättävän vähän on kuitenkin näkynyt onnettomuuksia tiellä. Voi sanoa, että täällä talvi ei ole päässyt yllättämään autoilijoita! :D Talven pakkasennätys taisi olla -13 astetta.
Parin viikon hotellissa asumisen jälkeen oli aika muuttaa omaan asuntoon Maidenheadissa (tietoa Maidenheadista), joka on Lontoosta länteen junalla noin kolme varttia, jos junat kulkevat ja muistavat pysähtyä… Paikka vaikuttaa kohtalaisen asuttavalta. Tarjolla on jopa elokuvateatteri, jossa ei tietenkään ole tullut vielä käytyä. Kaduilla on näkynyt myös muutama ravintola ja hieman useampi perinteinen pubi. Yksi huomio on tullut tänä aikana ikävän selväksi paikallisesta rakennus- tai enemmänkin materiaalivalmistustaidosta on asuntojen eristys. Ikkunoiden läpi kuuluu tieltä melkein jokaisen jalankulkijan ohitse meneminen ja käytävästä hissin käyttö ja rappusissa meneminen. Oiva paikka siis kerrostalokyylälle! Harrastusten kanssa onkin muuten ollut vähän rauhallisempaa, niin ehkä tässä olisi hyvä paikka uudelle! Täällä ei sentään ole onneksi ollut kylmä, että ikkunoista olisi tullut talvi lävitse, mutta jotain suomalaista ikkunaosaamista tänne voisi kyllä tuoda. Ilmeisesti tiukka laatuvaateeni kokolattiamatottomasta lattiasta rajoitti mahdollisuuksia asunnon suhteen. Ilman ylimääräisiä ääniä asunto olisi kyllä oiva paikka. Vaikka sellaiset pienet asiat kuten kahvinkeitin, joka ei kuulemma kuulu täällä joka kodin vakiovarustuksiin, puuttuu. Jos paikallisten ruokavaliota muutenkin jo kummastellaan, niin täällä on huomannut vielä yhden kummallisuuden, nimittäin käsittämättömän innon juoda murukahvia! Ilmeisesti se selittää kahvinkeittimen puutteen.
Onneksi sentä jotain suomalaistakin on löytynyt! Sain luotettavalta matkustamisen ammattilaiselta vinkin, että keskustassa on ihan oikea suomalainen sauna tarjolla! Pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan! Pikaisen nettitutustumisen jälkeen päätimme käydä kokeilemassa lauantaina yleisen vuoron, koska omaa vuoroa ei olisi saanut niin pikaisella aikataululla. Merimieskirkolla on tiloissa pieni kahvila, josta saa sitä oikeaa suomalaista kahvi ja leivonnaisia, sekä kauppa josta saa mm. ruisleipää! Hinnat tosin vaan ovat pikkaisen tyyriimmät, ilmeisesti myös siellä tiedetään miten ihmisten riippuvuuksilla rahastetaan. Leivät tosin olivat pakasteena, ja vaikka ostin ne saunan jälkeen, eivät ne kestäneet sulamatta asunnolle asti. Vaikka olimme saunassa melkein ensimmäisiä ei siitä ollut hyötyä, koska noin neljän hengen saunaan oli tulossa reilusti kaksinkertainen määrä. Näin ollen vilvoittelu venyi liian pitkäksi ja varsinainen saunominen jäi lyhyeksi. Tästä viisastuneena varasimme oman vuoron viime viikon lauantaille, joka ei tosin mennyt kuin Strömsössä. Ajattelimme käydä maistamassa eräiden arvosteluiden mukaan Lontoon parasta (gastro) pubiruokaa The Ship nimisessä pubissa. Ruokien tilaus tökki ja saaminen vielä enemmän. Istuttuamme tilausten jälkeen vajaat puoli tuntia, tuli baarimikko sanomaan, että keittiöstä meni sähköt ja ruokien saaminen kestäisi hieman. Mutta hän tuo tuopilliset vaivan palkaksi. Puoli välissä tuoppia hän tuli sanomaan uudestaan, että tilanne ei näytä hyvältä ja palautti rahat. Etsimme korvaajan ravitsemusliikkeen, josta saimmekin kohtalaisen nopeasti mahan täytettä, mutta olimme varatusta sauna-ajasta jäljessä. Saavuimme saunalle noin puoli tuntia myöhässä ajasta ja kiiruhdimme heti saunaan. Pikaisen suihkun jälkeen kiire loppui kuin saunan lauteille. Hölmistyksestä toivuttuani jouduin toteamaan, että sauna ei todellakaan ollut päällä. Muutaman voimasanan jälkeen totesimme, että tällä kertaa kyseessä olikin suihkureissu. Vastaanotossa saimme osaksi valittelut ja saimme seuraavalle lauantaille uuden yrityksen ilmaiseksi. Silloin täytyy varmaan mennä kahville jo tuntia ennen aikaa ja samalla varmistaa, että sauna on sillä kertaa päällä. Viikonloppu ei kuitenkaan huipentunut vielä valitettavasti tähän. Sunnuntaina oli Pyhän Patrikin päivä, jolloin kaikki vähäkään englantia osaavat ihmiset leikkivät olevansa, ainakin sielultaan, irlantilaisia ja saavat oikein luvan kanssa vetää irlantilaiskansalliset hillityt perseet. Sää ei olisi voinut olla kotoisampi kaikille vihreille möngertäjille, vaikka se itseä lähinnä pisti kiukuttamaan. Tarjolla oli siis Brittein saarten perinteinen harmaa, sumuinen tihkusade, jossa ei varsinaisesti kastele, mutta siinä on samalla mahdoton myös pysyä kuivana. Puolueettomuuden vuoksi täytyy tässä vaiheessa sanoa, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun sama keli on ollut kahtena päivänä peräkkäin tai edes yhtämittaisesti koko päivän ajan. Keli hieman latisti paraatia ja muuta juhlahumua, päätimme lähteä jo ennen sen loppumista pois. Juna-asemalta bongasimme seuraavan Maidenheadiin lähtevän junan lähtevän puolen tunnin päästä. Yllätykseksemme huomasimme, että juna oli merkitty pysähtymään vain yhdellä pysäkillä ennen meitä, mikä hieman nosti tunnelmaa. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen valmistauduimme poistumaan junasta. Hieman epämääräisen hidastuksen jälkeen aloimme ihmetellä, että kuinkahan kauan siltä edelliseltä pysäkiltä on meille. Vastaus tuli pian kaiuttimesta: ”Unfortunately the drive has missed Maidenhead!” eli vapaasti suomennettuna kuljettaja unohti pysähtyä Maidenheadissa! Seuraava pysäkki oli Reading, jossa lauma kärttyisiä kanssa matkustajia purkautui ulos junasta ja alkoi murisevan vaelluksensa ensimmäiseen takaisin päin menevään junaan. Reilun tunnin ylimääräisen ohjelmanumeron jälkeen vuorossa oli lopulta oma pysäkki!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
tiistai 12. helmikuuta 2013
London calling!
“…yes, I was there, too!” Nämä ovat melkein viimeiset sanat yhden punk-ajan suurimman yhtyeen tunnetusta kappaleesta. Näitä sanoja miettien aloitin kuitenkin myös tämänkertaisen työreissuni ja kohteena on siis Lontoo. Lontoo oli lomalaisena jo tuttu paikka, mutta työläisenä aivan uusi. Eivätkä matkat olleet aiemmin suuntautuneet aivan keskustaa pidemmälle, paitsi lentokentille mentäessä/tultaessa. Ensimmäisenä paikkana oli Guildford (tietoja Guildfordista). Eksoottisuus alkoi heti lentokentältä taksia otettaessa. Kortin käytöstä tulisi kuulemma lisämaksu eikä kuljettaja ollut ihan varma kohteesta :) tulipa elävästi Turkki mieleen ja sikäläiset suharit. Kuitenkin määränpää alkoi pikku hiljaa lähetä ja kuljettajan epätietoisuus lisääntyä. Tässä vaiheessa oli käytettävä jo ensimmäinen oljenkorsi ja kilautettava kaverille, joka materialistisesti koitti ohjata navigaattorin käyttöön. Kuljettaja oli kuitenkin todella vanhan polven lontoolaisia ja on varmasti suorittanut taksinkuljettajan lupaan vaaditun neljän vuoden ajokokemuksen jälkeen muutaman vuoden lisää, ei moisista uutukaisista kotkotuksista välittänyt ja muutaman vinkin jälkeen jatkoikin tyytyväisenä matkaa. Oikeaan kaupunkiin päästyämme oli toisen oljenkorren vuoro, tällä kertaa kysyttiin kanssa kadunkäyttäjältä lopulliset ohjeet, että pääsimme hotellille asti. Eli hotelli löytyi ja vielä jäi yksi oljenkorsi käyttämättäkin!
Majoituskohteeksi oli tällä kertaa valikoitunut paikallinen Holiday Inn, joka osoittautui kaikeksi muuksi kuin lomailuksi. Suurin kompastuskivi oli taistelu tuuletusmyllyä vastaan, jonka lopulta hävisin. Koska paikallinen talvi vaikutti kohtalaisen lämpimältä, tuntui huoneessa oleva +23 hieman hätävarjelun liioittelulta. Mutta termostaatti oli päättänyt pitää päänsä eikä suostunut muuttamaan lämpötilaa miksikään vaikka koitti asettaa halutun lämmön mihin tahansa muuhun arvoon. Töihin lähtiessä, kun asetti lämmöksi +19 astetta ja käynnisti tuuletuksen, oli huoneessa tuttu +23 töistä tullessa. Ikkunaa illan pidettyä auki sai huoneen hetkeksi mukavan viileäksi nukkumaan mentäessä, mutta aamulla herätessä mittarissa oli tutut luvut. Toinen taisteluni oli vessan hanaa vastaan. Olisi tietysti ollut täysi mahdottomuus, että kyseessä olisi ollut niinkin moderni asia kuin sekoittava hana, vaan kyseessä oli perinteinen kahden säätimen hana. Tietysti toimiva sellainen olisi ollut riittävä, mutta hanoja säädellessä ei koskaan tiennyt millaisella vahdilla sieltä vettä alkoi tulla, jos ylipäätään ollenkaan. Hotellissa oli tietysti myös nykystandardien mukaan oma ”kylpylä” eli seitsemän metrin uima-allas ja pieni poreamme. Saunat olivatkin sitten varsinainen huvituksen aihe, varsinainen sauna oli kuiva koppi, jossa oli seinän takana jonkin sortin kiuas, jota ei tietenkään saanut kastella. Yläosassa oli ristikko, josta lämmön luultavasti oli ajateltu tulevan. Höyrysauna oli näistä se parempi vaihtoehto, mutta omaan makuun hieman viileä. Suurin ilo löytyi kuitenkin pukuhuoneesta, jotain mitä en ollut vielä aiemmin missään nähnyt! Uikkareiden kuivausrumpu! :D Seinään oli pultattu laatikko, jonka kannen alta paljastui pieni kuivausrumpu. Jos jotain suositeltavaa tästä hotellista pitäisi mainita, niin se olisi tämä laite! Lopullisesti pinnan katkaisi huoneen nettitarjonta. Se olisi ollut saatavilla 16 punnan päivä hintaan!
Lopulta kolme päivää oli tarpeeksi ensimmäisessä hotellissa. Vaihtoehdoksi kaavailimme paikallista Radissonia, josta saimmekin hyvän tarjouksen ja netin vielä huoneen mukaan. Tämän jälkeen asiassa ei ollut kahta sekuntia miettimistä. Vielä kun kuulimme, että pakettiin kuuluu joka päivälle perinteinen brittiläinen iltapäivätee, oli suun pieliä vaikea pitää vaakatasossa. Ensimmäinen kerta teetarjoilulla oli kyllä yksi tämän reissun hienoimmista hetkistä. Tarjolla oli kolmessa tasossa mitä erilaisimpia herkkuja nautittavaksi: alimpana isompaan nälkään eri täytteillä olevia voileipäpaloja, toisessa tasossa makeita paloja ja ylimpänä skonsseja täytettäväksi mansikkahillolla, kermalla ja suklaadipillä. Mukana oli myös tuoreita mansikoita ja putkilollinen jotain marjahyytelöä brittiläiseen tapaan. Juomavaihtoehtoina olisi ollut kahvia tai teetä, mutta emme uskaltaneet rikkoa pyhiä brittiläisiä tapoja ja ottaa kahvia. Kattaus tuotti jopa kahdelle ihmiselle vaikeuksia saada kaikkia tasoja tyhjäksi. Pelkästään jo tämä riitti ylittämään edellisen hotellin tason, mutta lisäbonuksena oli vastaanoton todella mukavat ja asialleen omistautuneet virkailijat. Aamulla ennen töihin lähtöä ja varsinkin sieltä palatessa heille juttelu piristi huomattavasti päivää. Kaiken tämän lisäksi olimme ilmastoinnin kanssa vielä yhtä mieltä huoneen lämpötilasta!
Guildfordin (information about Guildford) kaupunki on kotimaisessa mittakaavassa kohtalaisen isohko, jotain laajentuneen Hämeenlinnan luokkaa, eli 70 tuhannen asukkaan kieppeillä. Keskustasta, pääkadulta ja sen sivukaduilta löytyi yllättävän paljon ravintoloita ja pubeja. Muiden muassa YO! Sushi, missä pääsi tutustumaan perinteiseen japanilaistyyliseen pikaruokapaikkaan, jossa annokset pyörivät hihnalla ympäri ruokailijoita. Työmatkat taittuivat mukavasti kävellen puolessa tunnissa Wey-joen vartta pitkin. Ilmeisesti liikealueen mielikuvaa oli haluttu hieman pehmentää, kun joen varren puistoon oli palkattu joku tekemään puista taideteoksia. Tai sitten paikalliset teinit eivät töhri enää junan vaunuja vaan veistelevät puita.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Kuvia Lontoon läheltä / Pictures from (near) London
Kauhia vaara! / terrrrible danger!
Holiday Inn Guildford
Voittaja, säätämätön termostaatti / Winner, the unadjustable thermostat
Lannistunut mies / Discouraged man
Madjeski Stadium
Madjeski Stadium
Iltapäivätee huoneeseen tarjoiltuna / Afternoon tea delivered to the room
Iltapäivätee / Afternoon tea
Sydänpipari, koeputkihyytelö, kermapallo ja suklaadippi / Heart cookie, test tube jelly, ball of cream and chocolate dip
Laskiaisskonssi / Shrove scone
Nappaako / Catch a fish
Ostataan sitä rapakon tälläkin puolen / ..as they do in the States..
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Paikallista puistotaidetta / Local park art
Miko Kahvi / Coffee by Miko
Talvinen Guildford / Wintery Guildford
Talvikaaos / Winter chaos
Talvikaaos / Winter chaos
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Asunto / Apartment
Palanen Japania / Piece of Japan
Palanen Japania / Piece of Japan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)