London calling!

“…yes, I was there, too!” Nämä ovat melkein viimeiset sanat yhden punk-ajan suurimman yhtyeen tunnetusta kappaleesta. Näitä sanoja miettien aloitin kuitenkin myös tämänkertaisen työreissuni ja kohteena on siis Lontoo. Lontoo oli lomalaisena jo tuttu paikka, mutta työläisenä aivan uusi. Eivätkä matkat olleet aiemmin suuntautuneet aivan keskustaa pidemmälle, paitsi lentokentille mentäessä/tultaessa. Ensimmäisenä paikkana oli Guildford (tietoja Guildfordista). Eksoottisuus alkoi heti lentokentältä taksia otettaessa. Kortin käytöstä tulisi kuulemma lisämaksu eikä kuljettaja ollut ihan varma kohteesta :) tulipa elävästi Turkki mieleen ja sikäläiset suharit. Kuitenkin määränpää alkoi pikku hiljaa lähetä ja kuljettajan epätietoisuus lisääntyä. Tässä vaiheessa oli käytettävä jo ensimmäinen oljenkorsi ja kilautettava kaverille, joka materialistisesti koitti ohjata navigaattorin käyttöön. Kuljettaja oli kuitenkin todella vanhan polven lontoolaisia ja on varmasti suorittanut taksinkuljettajan lupaan vaaditun neljän vuoden ajokokemuksen jälkeen muutaman vuoden lisää, ei moisista uutukaisista kotkotuksista välittänyt ja muutaman vinkin jälkeen jatkoikin tyytyväisenä matkaa. Oikeaan kaupunkiin päästyämme oli toisen oljenkorren vuoro, tällä kertaa kysyttiin kanssa kadunkäyttäjältä lopulliset ohjeet, että pääsimme hotellille asti. Eli hotelli löytyi ja vielä jäi yksi oljenkorsi käyttämättäkin! Majoituskohteeksi oli tällä kertaa valikoitunut paikallinen Holiday Inn, joka osoittautui kaikeksi muuksi kuin lomailuksi. Suurin kompastuskivi oli taistelu tuuletusmyllyä vastaan, jonka lopulta hävisin. Koska paikallinen talvi vaikutti kohtalaisen lämpimältä, tuntui huoneessa oleva +23 hieman hätävarjelun liioittelulta. Mutta termostaatti oli päättänyt pitää päänsä eikä suostunut muuttamaan lämpötilaa miksikään vaikka koitti asettaa halutun lämmön mihin tahansa muuhun arvoon. Töihin lähtiessä, kun asetti lämmöksi +19 astetta ja käynnisti tuuletuksen, oli huoneessa tuttu +23 töistä tullessa. Ikkunaa illan pidettyä auki sai huoneen hetkeksi mukavan viileäksi nukkumaan mentäessä, mutta aamulla herätessä mittarissa oli tutut luvut. Toinen taisteluni oli vessan hanaa vastaan. Olisi tietysti ollut täysi mahdottomuus, että kyseessä olisi ollut niinkin moderni asia kuin sekoittava hana, vaan kyseessä oli perinteinen kahden säätimen hana. Tietysti toimiva sellainen olisi ollut riittävä, mutta hanoja säädellessä ei koskaan tiennyt millaisella vahdilla sieltä vettä alkoi tulla, jos ylipäätään ollenkaan. Hotellissa oli tietysti myös nykystandardien mukaan oma ”kylpylä” eli seitsemän metrin uima-allas ja pieni poreamme. Saunat olivatkin sitten varsinainen huvituksen aihe, varsinainen sauna oli kuiva koppi, jossa oli seinän takana jonkin sortin kiuas, jota ei tietenkään saanut kastella. Yläosassa oli ristikko, josta lämmön luultavasti oli ajateltu tulevan. Höyrysauna oli näistä se parempi vaihtoehto, mutta omaan makuun hieman viileä. Suurin ilo löytyi kuitenkin pukuhuoneesta, jotain mitä en ollut vielä aiemmin missään nähnyt! Uikkareiden kuivausrumpu! :D Seinään oli pultattu laatikko, jonka kannen alta paljastui pieni kuivausrumpu. Jos jotain suositeltavaa tästä hotellista pitäisi mainita, niin se olisi tämä laite! Lopullisesti pinnan katkaisi huoneen nettitarjonta. Se olisi ollut saatavilla 16 punnan päivä hintaan! Lopulta kolme päivää oli tarpeeksi ensimmäisessä hotellissa. Vaihtoehdoksi kaavailimme paikallista Radissonia, josta saimmekin hyvän tarjouksen ja netin vielä huoneen mukaan. Tämän jälkeen asiassa ei ollut kahta sekuntia miettimistä. Vielä kun kuulimme, että pakettiin kuuluu joka päivälle perinteinen brittiläinen iltapäivätee, oli suun pieliä vaikea pitää vaakatasossa. Ensimmäinen kerta teetarjoilulla oli kyllä yksi tämän reissun hienoimmista hetkistä. Tarjolla oli kolmessa tasossa mitä erilaisimpia herkkuja nautittavaksi: alimpana isompaan nälkään eri täytteillä olevia voileipäpaloja, toisessa tasossa makeita paloja ja ylimpänä skonsseja täytettäväksi mansikkahillolla, kermalla ja suklaadipillä. Mukana oli myös tuoreita mansikoita ja putkilollinen jotain marjahyytelöä brittiläiseen tapaan. Juomavaihtoehtoina olisi ollut kahvia tai teetä, mutta emme uskaltaneet rikkoa pyhiä brittiläisiä tapoja ja ottaa kahvia. Kattaus tuotti jopa kahdelle ihmiselle vaikeuksia saada kaikkia tasoja tyhjäksi. Pelkästään jo tämä riitti ylittämään edellisen hotellin tason, mutta lisäbonuksena oli vastaanoton todella mukavat ja asialleen omistautuneet virkailijat. Aamulla ennen töihin lähtöä ja varsinkin sieltä palatessa heille juttelu piristi huomattavasti päivää. Kaiken tämän lisäksi olimme ilmastoinnin kanssa vielä yhtä mieltä huoneen lämpötilasta! Guildfordin (information about Guildford) kaupunki on kotimaisessa mittakaavassa kohtalaisen isohko, jotain laajentuneen Hämeenlinnan luokkaa, eli 70 tuhannen asukkaan kieppeillä. Keskustasta, pääkadulta ja sen sivukaduilta löytyi yllättävän paljon ravintoloita ja pubeja. Muiden muassa YO! Sushi, missä pääsi tutustumaan perinteiseen japanilaistyyliseen pikaruokapaikkaan, jossa annokset pyörivät hihnalla ympäri ruokailijoita. Työmatkat taittuivat mukavasti kävellen puolessa tunnissa Wey-joen vartta pitkin. Ilmeisesti liikealueen mielikuvaa oli haluttu hieman pehmentää, kun joen varren puistoon oli palkattu joku tekemään puista taideteoksia. Tai sitten paikalliset teinit eivät töhri enää junan vaunuja vaan veistelevät puita.