Vähiin käy ennen kuin loppuu!

Pikainen loma Suomessa on takana ja arki jatkuu Välimeren jo hieman viilenneessä kuumuudessa. Loman ajankohta oli sattumalta hyvin ajoitettu, takaisin tullessa oli enää neljännes jäljellä ja ahdistus oli muuttunut jo toivoon, että reissu ei ehkä ollutkaan niin kurja miltä se alkupäivinä oli tuntunut.
Kotona ei vielä valitettavasti ollut lunta, mutta harvoin sitä on vesisateessa metsässä kävellessä ollut niin hieno tunne kuin mitä lauantai-iltapäivällä oli. Jo lentokentällä koneesta ulos tullessa kylmä ja raitis pohjolan ilma toi melkein vedet silmiin. Sanoisin silti, että navakalla tuulella oli suurempi osuus silmien vuotamiseen kuin tunteilulla :D

Vaikka lomasta ei ole kulunut kuin vajaat pari viikkoa on paljon ehtinyt taas tapahtua. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin palatessa huomiota oli usean oven karmissa olevaan kynän kokoiseen tikkuun. Töissä kerran huomasin, että siivooja sisään tullessaan kosketti ensin huuliaan, sitten tikkua ja taas huuliaan. Kysyin tästä paikallisilta ja he sanoivat, että se on rukoilemista varten. Ilmeisesti sisälle tullessa on hyvä rukoilla ensin. Mutta hygieenisuudesta ei juuri ole tietoa tuossa rituaalissa. Takaisin satamaan päästyäni katsoin oliko oman oven karmissa samanlaista tikkua, mutta sitä ei siinä ollut. Tosin Hamedin asunnossa vieraillessa sellainen oli. Ilmeisesti asunnot jaetaan uskovaisuusperiaatteella.


Hamed lähti viime viikolla kanssa pikaiselle lomalle ja kysyin Urilta (turvallisuuspäälikkö) saanko hänen autonsa siksi aikaa käyttöön, koska Samin kanssa olimme koko viikon eri vuoroissa. Olisi pitänyt jo tietää minkälainen härdelli siitäkin syntyy niin kuin kaikesta täällä. Hän pyysi ottamaan yhteyttä Lisaan (yleisistä asioista vastaavaan henkilöön). Pian Lisalta tulikin postia, että kunhan käyn Urin kanssa ’ajokokeessa’ asia voidaan toteuttaa. Olin jo suorittanut yhden ajokokeen, mutta koska silloin kyseessä oli ollut manuaalivaihteinen auto ja Hamedin Daihatsu on automaattinen tarvitsi silläkin tietysti tehdä ajokoe. Ajokokeen aamuna Uri soitti ja kysyin, että olenko ajanut ennen automaattista auto ja tiedänkö, että siinä on vain kaksi poljinta, joita molempia painetaan oikealla jalalla. Alkuun en ollut uskoa, että hän oli tosissaan, mutta hänen jatkettua samalla linjalla oli pakko uskoa. Hän uskoi, että minulle voi antaa automaattivaihteisen auton ilman ajokoetta, lisäten että eurooppalaiset eivät aina osaa tai tiedä miten automaattista ajetaan. Lopuksi hän vielä lisäsi, että minun pitäisi kerran mennä Hamedin kyydissä, että varmasti tiedän miten autosta saa valot päälle ja miten mikäkin toimiin! Täytyy myöntää, että puhelun loppua kohti naurussa oli pitelemistä..

Viime perjantaina olimme Marcin (saksalainen vaihtarikaveri) kanssa Nasaretissa, Galileajärvellä ja Haifassa vierailemassa, kun sain ensikosketuksen paikallisen autoilukulttuurin ikävämpään puoleen. Olimme kolmen aikaa iltapäivällä etsimässä ravintolaa, kun näimme kyltin ’Gasthaus’. Tästä tietysti saksalainen ystäväni innostui ja teimme pikaisen u-käännöksen ja lähdimme katsomaan mitä tien päässä odottaisi. Tien päässä oli y-risteys ja siinä Subaru keskellä parkissa. Pysähdyimme vajaan parin metrin päähän autosta odottamaan mitä kuljettaja tekisi. Hän lähtikin peruuttamaan ja puoleen väliin hänen päästyä aloin ihmetellä, että mitä tässä tapahtuu. Tööttäsin ja pian rysähti. Kuljettaja oli eläkelläismies, joka oli aivan järkyttynyt tapahtuneesta. Hänen vaimonsa pulputti vain jotain ’signal, signal’ hepreaksi, joten siitä ei liiemmilti ollut apua. Eikä kolmannesta matkustajasta, joka oli luultavasti toisen heistä äiti. Onneksi majatalosta tuli vartija paikalle, joka sentä hieman osasi englantia ja asian hoitaminen helpottui. Soitin Urille ja kerroin tilanteen, hän jutteli toisen auton kuljettajan kanssa ja pääsi tilanteesta selville, vielä kun otin kaikista asiakirjoista valokuvat, asia oli meidän osalta hoidettu. Vielä lahteissämmekin kuljettaja päivitteli uuden (rekisteriotteesta selvisiä, että auto oli rekisteröity 06/08) autonsa vahinkoa ja vaimo mantrasi edelleen signaalia. Loppumatka menikin mukavasti huulta heittäen tilanteesta tyyliin: ’honk before you crash that car’. :)

Lauantaina koitimme jälleen vallata ristiretkeläisten jalanjäljissä temppelivuorta, mutta vastaanotto oli yhtä välinpitämätön kuin edelliselläkin kolmella kerralla. Olimme löytäneet netistä alueen aukioloajat, mutta tietenkään ne eivät päteneet paikan päällä, vaan vartija sanoi että sisälle pääsee 9-11 ja koittakaa huomenna. Tämä oli jo tuttu lausahdus aiemmilta kerroilta ja aiheutti vierailijoihin helakamman punan kuin talvea kohti väljäksi käynyt aurinko. Asiassa ei auttanut vänkääminen netin aukioloajoista vaan asiassa oli tyytyminen jo neljänteen epäonnistuneeseen yritykseen. Tosin tällä kertaa löysimme Jeesuksen ristin paikan ja kallioulokkeen, johon hänen ruumiinsa on perimätiedon mukaan ristiltä laskemisen jälkeen laskettu, joten reissu ei ollut täysin hukkaan mennyt. Ja vielä kun Jerusalemin jälkeen luvassa oli pulahtaminen Kuolleeseenmereen, ei yhdeltä päivältä oikeastaan olisi voinut enempää pyytää.

’Uiminen’ meressä oli kohtalaisen haasteellista. Vesi tuntui geelimäiseltä ja kuin siihen olisi sekoitettu runsaasti saippuaa. Onneksi Marc oli ottanut lehden mukaan niin saimme perinteisen ’kuolleessameressä-voi-lukea-lehteä-uidessa’ –kuvan. :D Päivä oli ehtinyt kääntyä jo viileäksi ja pimeäksi illaksi, mikä entisestään lisäsi käynnin muistettavuutta. Suosittelen kaikille kokemusta!


Nyt kun komennusta on jäljellä enää kymmenen päivää olo on kuin joulua odottaisi, paitsi että tämä on vielä jonkin verran parempi tunne. Tällä en tietenkään tarkoita, ettenkö haluaisi lahjoja! :D
Suomeen palattuani koitan saada aikaseksi jonkinlaisen yhteenvedon täällä vietetystä ajasta, jos vielä jaksatte sellaista lukea (ja jos pääsitte edes tänne asti! :)


Voikaa hyvin ja nähdään pian!!